EK:n Fagernäs: Lex Nokialla saadaan pelisäännöt työpaikoilla selviksi

Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
EK:n Fagernäs: Lex Nokialla saadaan pelisäännöt työpaikoilla selviksi
EK:n Leif Fagernäs kannattaa voimakkaasti Lex Nokiaa.
Sähköisen viestinnän lakiesitys on tasapainoinen kokonaisuus, ja on tärkeää, että se menee eteenpäin, toteaa työnantajia edustavan EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs perjantaina julkistetussa kannanotossaan.
Kalevi Nikulainen
20.2.2009 11:54
Kommentit 5

Fagernäs korostaa, että Lex Nokiana tunnetun hankkeen ei ole tarkoituskaan ratkaista yritysten kaikkia ongelmia, mutta se on tarpeen, jotta työpaikoille saadaan tässäkin asiassa selvät pelisäännöt.

– Tuskin mikään lakiesitys on aikaisemmin joutunut vastaavan, vuosia kestäneen julkisen myllytyksen kohteeksi. Se on varmasti pakottanut lain valmistelijat miettimään jokaista yksityiskohtaa tavanomaistakin huolellisemmin, toteaa Fagernäs.

Toimitusjohtaja selvittää, että keskustelu lakiesityksestä on ollut ajoittain hakoteillä.

– Julkisuudessa on esitetty jopa painostusväitteitä. Siksi on hyvä, että Talouselämä-lehti on pyrkinyt selvittämään lakiesityksen ympärillä pyörineitä väitteitä. Lehti on tavoittanut valtaosan lain valmisteluun osallistuneista henkilöistä. Tehty selvitys vahvistaa sen, mikä oli jo ennalta tiedossa: väitteet ovat tuulesta temmattuja.

"Kyse ei järisyttävästä
uutuudesta"

Fagernäs muistuttaa, että lakiesityksessä ei ole kyse järisyttävästä uutuudesta, vaan vuoden 2004 lain tarkistamisesta. Hänen mukaansa laissa määriteltäisiin nykyistä tarkemmin, mitä työnantaja saa tehdä ja mitä ei.

– Yrityssalaisuudet kuuluisivat nyt kiistatta lain antaman suojan piiriin. Se on yritysten kannalta olennaista.

Esitys ei toimitusjohtajan mukaan heikennä työntekijän asemaa, vaan jopa parantaa sitä. Fagernäs toteaa, että lakiin tulisi tarkat menettelysäännökset, jollaisia nyt ei ole.

– Työntekijälle olisi esimerkiksi aina tehtävä kirjallinen selonteko silloin, kun hänen viestitietojaan on selvitelty. Myös työpaikan luottamusmiehet olisi pidettävä ajan tasalla työnantajan toimenpiteistä.

Lakiuudistus saadaan ensi viikolla eduskunnan täysistuntokäsittelyyn.

– On toivottavaa, että nykyisten säännösten puutteet saadaan vihdoin korjattua.

Lisää Aiheesta
UutinenLVM: Lex Nokia ei riko perustuslakia (16.2.2009 12:36)
UutinenLindén peruu kohuväitteensä (12.2.2009 17:21)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Jopas helpotti, ei elämä.
Talousälämölö
Kyllä Leifillä on nyt hyvä mieli kun isännöitsijäkin voi kytätä yhtiön asukkaiden sähköposteja.
MIKSI TÄTÄ EDELLEEN AJETAAN TÄSSÄ MUODOSSA LÄPI JA PUHUTAAN VAIN TYÖNANTAJIEN PELISÄÄNNÖISTÄ!!!!!!!

Ei siinä olisi mitään vikaa jos oikeudet annettaisi vain työnantajille.
Pää räjähtää
"...EK:n Fagernäs: Lex Nokialla saadaan pelisäännöt työpaikoilla selviksi..."

Eli kotiin lähdettäessä nyrkki perseeseen turvayksikönpuolesta ja kotiin saavuttaessa avarruksen suorittaa isännöitsijä. ;-)
Just
Huono 8
"Se on varmasti pakottanut lain valmistelijat miettimään jokaista yksityiskohtaa tavanomaistakin huolellisemmin, toteaa Fagernäs."
Eli toisin sanoen herra Fagernäs ei ole tainnut itse yhtään perehtyä lakiesitykseen. Eikös siinä ollut vielä mukana taloyhtiöitä ja muita täysin asiaan kuulumattomia puolia joita laki koskee.
Tehokasta
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnella 30 päivän ajan.

Googlen Schmidt: Näyttö kiinni

Google

Eric Schmidt muistutti opiskelijoita siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949