Wikipedia-sekoilu nolottaa konservatiivista puoluetta Britanniassa

Taloussanomat
Wikipedia-sekoilu nolottaa konservatiivista puoluetta Britanniassa
Iso-Britannian konservatiivisen puolueen johtajan kummallinen väittely edesmenneen taiteilijan iästä päättyi anteeksipyyntöön, kun alainen oli mennyt sörkkimään maalaajasta kertovaa Wikipedia-artikkelia.
Tuomas Linnake
12.2.2009 17:15
Kommentit 2

Uutistoimisto Press Associationin mukaan puoluejohtaja David Cameron pyysi torstaina anteeksi alaisensa tekemää muutosta maalaaja Tizianista kertovaan Wikipedia-artikkeliin.

Taiteilijan elinajaksi muutettiin 86 vuotta sen jälkeen, kun pääministeri Gordon Brown oli aikaisemmin Davosin talouspuheessaan maininnut Tizianin eläneen 90-vuotiaaksi.

Muutos Wikipedian verkkoartikkeliin tehtiin eilen ja samana päivänä Cameron piikitteli Brownia pääministerin kyselytunnilla Tiziania koskevasta virheellisestä ikäarviosta. Cameron pyrki osoittamaan, että pääministeri on usein väärässä eri asioista.

Artikkelia muokataan
jatkuvasti

Alainen on joutunut kurinpidon kohteeksi otettuaan asian omiin käsiinsä. Mutta siltikin Cameron katsoo, että 86 vuotta on taiteilijan todellinen elinikä, vaikka taiteilijan tarkasta elinajasta ei ole yksimielisyyttä.

Kyseinen Wikipedia-artikkeli on edelleen jatkuvan muokkauksen alla. Viimeisin muokkaus vei mennessään taiteilijan kuvan alla olleen arvion hänen elinajastaan. Itse tekstissä sanotaan, että hän oli luultavasti lähestymässä 90 ikävuotta kuollessaan.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Jos todellisuus ja poliitikon puheet menevät ristiin,,,niin voi todellisuutta.Sama suomessa.
Huono 4
Aika säälittäväksi kyllä menee, jos ainoa piikittelyn sijaa jättävä asia on jonkun ennen sivistyneen kirjanpidon aikaa kuolleen taitelijan ikä, josta ei kukaan muukaan osaa olla varma.
aosidjhå0we
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnella 30 päivän ajan.

Googlen Schmidt: Näyttö kiinni

Google

Eric Schmidt muistutti opiskelijoita siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949