Suomalaisnuoret piilottelevat nettiuhkauksia vanhemmilta

Lehtikuva
Suomalaisnuoret piilottelevat nettiuhkauksia vanhemmilta
Suomalaisnuorten nettiongelmissa vanhemmat ja ystävät ovat yhtä tärkeitä avun antajia.
Vain vajaa kolmannes, 31 prosenttia suomalaisnuorista kääntyisi vanhempiensa puoleen kohdattuaan uhkaa internetissä. Luku on alhaisin Microsoftin European Online Safety Survey -kyselyssä, johon osallistui kymmenen Euroopan maata.
Kalevi Nikulainen
10.2.2009 09:10
Kommentit 1

Tietoturvapäivään liittyvällä kyselyllä kartoitettiin 14-18-vuotiaiden suhtautumista nettikiusaamiseen ja tietoturvaan

Toiseksi yleisimmin suomalaisnuoret kääntyisivät vaaratilanteessa ystäviensä (30 %) puoleen. Esimerkiksi Espanjassa yli puolet (51 %) kääntyisi vanhempiensa puoleen kohdattuaan uhkaa internetissä.

Microsoft Oy:n tietoturvajohtaja Kimmo Bergius arvioi, että osasyy Suomen alhaiseen lukuun saattaa olla vanhempien tunne avuttomuudesta netin edessä.
 
- Netti on positiivinen asia, siitä on paljon hyötyä. Vieraillessani vanhempainilloissa on käynyt kuitenkin ilmi, että suurin osa vanhemmista on pahasti jäljessä lapsistaan tietokoneen käytössä, Bergius toteaa.

- Vanhempien velvollisuus on kuitenkin huolehtia lastensa turvallisesta kasvuympäristöstä täysi-ikäisyyteen saakka, ja tämä kattaa myös internetin.
 
Vain kahdeksan prosenttia suomalaisnuorista kertoo, että heidän netinkäytölleen on asetettu tiukat rajat. Selkeästi tiukemmat rajat ovat esimerkiksi Norjassa (28 %) ja Espanjassa (21 %). Noin 44 prosenttia suomalaisista vastaajista kertoo,että heidän vanhempansa eivät rajoita heidän netinkäyttöään millään tavoin. 41 prosenttia vastaajista kertoo, että vanhemmat rajoittavat heidän netinkäyttöään vain silloin tällöin.
 
Joka neljäs suomalaisnuori
kohdannut nettikiusaamista

Vain neljä prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisnuorista kertoi olleensa jatkuvan tai toistuvan nettikiusaamisen kohteena. Noin joka viides (21 %) kertoi kuitenkin olleensa nettikiusattu yksittäisesti tai satunnaisesti. Tanskassa vastaavat luvut olivat selkeästi korkeammat, 18 prosenttia ja 27 prosenttia ja Norjassa 17 prosenttia sekä 33 prosenttia.

Useimmat eurooppalaisnuoret eivät olleet koskaan kokeneet nettikiusaamista. Pelastakaa Lapset Ry:n nettiturvallisuusyksikön päällikkö Mari Laiho näkee nettikiusaamisen ongelmana, johon tulee suhtautua vakavasti. Netti tarjoaa kiusaamiselle ikäviä mahdollisuuksia joihin liittyy julkisuus ja viestien hallitsemattomuus.
 
- Omien selvitystemme mukaan nettiin liittyvä kiusaaminen ei ole muusta kiusaamisesta erillinen ilmiö – koulukaverien tai muun lähipiirin kiusaaminen siirtyy myös nettiin, Laiho sanoo.

- Kiusaaminen tuleekin nähdä laajempana lasten elämään liittyvänä ilmiönä, joka siirtyy koulunpihalta myös nettiin. Tähän liittyen hieman huolestuttavaa on tieto siitä, että kukaan vastaajista ei kertoisi opettajalleen netissä kokemistaan ongelmista. Suomen osalta huomio kiinnittyi siihen, että suhteellisen moni osaisi ottaa palvelun ylläpitäjään yhteyttä nettiin liittyvissä ongelmatilanteissa. Surullista toki on se, että suomalaislapset ylipäätään eivät juuri kerro netissä kokemistaan ikävyyksistä.

Suomessa paljon
vastaajia

 
Suomen vastaajamäärä kyselyssä oli ylivoimaisen iso verrattuna muihin, yli kolminkertainen toiseksi tulleeseen Portugaliin verrattuna. Suomalaisnuoret tuntevat olevansa hyvin selvillä netin vaaroista (80 %) mutta ovat silti euroopan aktiivisimpia henkilökohtaisten tietojen ja valokuvien lähettäjiä nettipalveluihin (46 %).

Suomalaisnuoret kunnioittavat kuitenkin toisiaan, vain kuusi prosenttia vastaajista lähettäisi kaverinsa kuvan nettipalveluun kysymättä häneltä ensin. Joka neljäs kysyisi joskus ja 69 prosenttia kysyisi aina. Esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa lähes joka kolmas lähettäisi kaverinsa kuvan nettiin kysymättä.
 
- Kavereiden kuvien julkaisemiseen suomalaiset nuoret näyttävät suhtautuvan pääsääntöisesti hyvin vastuullisesti Laiho korostaa.

- Suomalaiset nuoret käyttävät paljon kuvagallerioita ja jakavat omia kuviaan sekä itseään koskevia tietoja netissä. Tämä ei silti sellaisenaan kerro vielä mitään suomalaisten nuorten erityisestä riskihakuisesta käyttäytymisestä, vaan tämä voi yksinkertaisesti heijastaa sitä millaisia palveluja nuoret eri maissa suosivat. Ilahduttavaa on se, että nuoret osaavat nettipalveluissa suojata oman profiilinsa, jolloin kaikki tieto ei ole julkisesti jaossa. Kuitenkin neljännes nuorista ei suojauksia käytä.

European Online Safety Survey -tutkimuksen toteutti riippumaton markkinatutkimuslaitos Cross Tab, tammikuun 2009 aikana. Kysely oli esillä MSN-portaalissa ympäri Euroopan ja siihen vastasi yhteensä 21 765 ihmistä Iso-Britanniasta, Tanskasta, Itävallasta, Suomesta, Italiasta, Norjasta, Espanjasta, Sveitsistä, Irlannista ja Portugalista. Suomesta kyselyyn vastasi 8 448 iältään 14-18-vuotiasta nuorta.
 

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Mistä nettikiusaamisen oppii? Mistäpä muualta kuin wikipediassa.

Kuka uskoisi, että koulukiusaamista tapahtuu jopa Wikipediassa, jossa ylläpitäjät ovat rakentavan ohjauksen sijaan hyökänneet wikipediaa avustavien koululaisten kimppuun tekijänoikeusasioista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu_Wikipediasta:Ei_henkilökohtaisia_hyökkäyksiä#Yhteis.C3.B6llist.C3.A4_kiusaamista_wikipediassa
Opitaanko wikipediassa nettikiusaamisen muodot?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnella 30 päivän ajan.

Googlen Schmidt: Näyttö kiinni

Google

Eric Schmidt muistutti opiskelijoita siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949