Amerikkalainen web-analytiikkayhdistys vahvistaa Suomen toimintaa

Amerikkalainen Web Analytics Association on käynnistänyt Suomessa ensimmäisen uuden mantereen ulkopuolisen maaorganisaation.
Jarmo Lahti
10.2.2009 17:21
Kommentit 0

Yhdistyksen nimissä on täällä jo muutaman vuoden ajan järjestetty Web Analytics Wednesday -nimellä seminaarityyppisiä tilaisuuksia kerran, pari vuodessa.

WAA:n Suomen toimintaa on tähän saakka Kalle Heinonen, jonka aika nykyään menee alan suuriin ohjelmistotaloihin kuuluvan Omnituren palkkalistoilla.

WAA Finland jatkaa perinteisen päätapahtuman Web Analytics Wednesdayn järjestämistä tiedottaakseen ajankohtaisista asioista sekä verkostoidakseen alan yrityksiä, mukaan lukien loppuasiakkaat, konsulttiyritykset sekä järjestelmätoimittajat, Suomen puheenjohtajana ja maaorganisaation uutena koordinoijana toimiva Naviatech Solutions Oy:n toimitusjohtaja Petri Mertanen kertoo.

WAA Finland on Mertasen mukaan ensimmäinen paikallinen organisaatio USA:n ulkopuolella, joka on muodostanut oman nimetyn johtokunnan. Siihen kuuluvat Mertasen lisäksi Kalle Heinonen, Leevi Kokko (Fruugo), Esa Peltonen (Sanoma), Henry C. Morales (Trainers' Houses) ja Vincent Kermorgant (Nokia).

Tilaisuuksia on tarkoitus järjestää tänä vuonna jo neljä. Jäsenyrityksiä WW Finlandissa on tällä hetkellä parikymmentä, joka määrä on tarkoitus tänä vuonna nostaa kaksinkertaiseksi.

– Suomessa on erinomaisia esimerkkejä ja tapauksia web-analytiikan hyödyntämisestä, mutta silti suurin osa yrityksistä ei vielä tiedä kuinka kerätä ja käyttää eri lähteistä saatavilla olevaa dataa sekä hyödyntää parhaiten web-analytiikan järjestelmiä. Meidän ensimmäisenä tavoitteenamme on nostaa web-analytiikan yleistä tunnettuutta, kasvattaa jäsenmäärää sekä alalla toimivien ihmisten aktiivisuutta, Petri Mertanen listaa kohentuneen Suomen organisaation tavoitteita.

Lisää Aiheesta
UutinenYahoo osti analytiikkayhtiön (10.4.2008 17:42)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nokia: "Verimetallien" valvonta vaikeaa

Reuters

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Tuore tutkimus: Nokian Lumia ei aivan pärjää iPhonelle

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Tuore Åbo Akademin tekemä käyttäjäkokemustutkimus kertoo Applen iPhonen lyövän Nokian Lumia 800 -puhelimen laudalta käyttömukavuudessa. Tieteellisesti tehty tutkimus antaa kuitenkin toivoa Nokialle: joillakin alueilla käyttäjät kokivat Lumian olevan iPhonea parempi.

Symbianin loppu rokottaa Digiaa

Nokian strategiamuutos kohti Microsoftia näkyi selvästi ohjelmistoyhtiö Digian kannattavuudessa, joka oli jyrkässä luisussa.

 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949