Myös Mårten Mickos hyvästelee Sunin

Lehtikuva
Myös Mårten Mickos hyvästelee Sunin
Mårten Mickos
Suomalainen Mårten Mickos tekee "Wideniukset" ja ottaa hatkat Sun Microsystemsiltä.
Tuomas Linnake
8.2.2009 12:46
Kommentit 5

Michael Wideniuksen ero Sun Microsystemsiltä ravistelee osaltaan yhtiön MySQL-tietokantabisnestä, mutta vielä enemmän vaikuttanee tietokantaryhmän johtajan Mårten Mickosin lähtö.

Kaksikko, jonka oli tiettävästi vaikea tulla toimeen keskenään, astui Suniin yrityskaupassa, missä yhdysvaltalainen suuryritys osti MySQL:n.

MySQL:n perustaja Widenius kertoi eroavansa, koska ei ollut tyytyväinen siihen, miten Sun kohteli MySQL:n kehitystä.

Cnet News.com olettaa keskusteltuaan Mickosin kanssa, että hän kyllästyi Sunin byrokratiaan. Mickos ilmoitti henkilökunnalle lähettämässään sähköpostissa, että hän jättää Sunin henkilökohtaisen päätöksen myötä.

– Rakastan korkeimpana päätöksentekijänä olemista ja uusien asioiden rakentamista, Mickos kirjoitti.

Axmark poistui
syksyllä

MySQL:n toinen perustaja, ruotsalainen David Axmark, erosi Sunilta syksyllä ja kertoi vihanneensa kaikkia niitä sääntöjä, joita hänen piti noudattaa.

MySQL:n sovittaminen osaksi Sunia voikin toimia esimerkkinä siitä, miten voi käydä, kun open source -ajatusmallin omaavat henkilöt kohtaavat ison korporaation bisnesarjen.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Jätkät teki exitin ja kun oli kohtelias hetki, niin lähdettiin ulos fiiliksellä "pitäkää tunkkinne".

Tuo MySQL ei sitten kai koskaan oikein lyönyt läpi
exit
Ei MySQL:n kehitys mihinkään ole loppumassa. Todella suosittu tietokantaohjelmisto ja laajalti käytössä.
Pete
Huono 1
Mistä Sun sitten maksoi miljardin, jos päätekijät lähtivät käärittyään rahat ja tuote jatkaa vapaana, kuten ennenkin? Muutamasta täysipäiväisestä koodaajasta?
Ihmettelen vaan
Openshit-aatetta parhaimillaan. Ensin pyydetään tyhmiä tekemään ilmaiseksi/NP töitä, jonka jälkeen firma/softa myydään isolle firmalle ja sit exit rahojen kanssa eläkkeelle.
gpl
Huono 0
isossa korporaatiossa kaikki tehdään change-tikettien kautta etkä ite koske mihinkään, turhanpäivästä palaveria toisen perään .. en ihmettele että jätkät lähtee, 'just do it' -asenne ei toimi isossa korporaatiossa..
juke
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnella 30 päivän ajan.

Googlen Schmidt: Näyttö kiinni

Google

Eric Schmidt muistutti opiskelijoita siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949