Nyt se on varmaa: Monty Widenius jättää Sunin (It-viikko)

Nyt se on varmaa: Monty Widenius jättää Sunin

Lehtikuva / Kimmo Mäntylä
Nyt se on varmaa: Monty Widenius jättää Sunin
Monty Wideniuksen oma yritys keskittyy avoimeen ohjelmistokehitykseen.
Suomalaissyntyinen MySQL:n perustaja Michael "Monty" Widenius lähtee Sunin nykyään omistamasta yrityksestä ja ryhtyy yksityisyrittäjäksi.
Perttu Pitkänen
Perttu Pitkänen
5.2.2009 10:11
Kommentit 7

Monty Widenius harkitsi lähtöä Sunilta jo aiemmin syksyllä, mutta päätti sittenkin Sunin teknologiapäällikkö Greg Papadopouloksen pyynnöstä jäädä.

Widenius kertoo eron syistä blogissaan. Syyt ovat samat kuin aiemmin syksyllä huhuttiin. Hänen mielestään MySQL 5.1 -julkaisu ei ollut valmis, eikä ongelmia Sunilla korjattu tarpeeksi nopeasti.

Pääsyy on kuitenkin Wideniuksen tyytymättömyys MySQL:n kehitykseen. Hän olisi halunnut, että palvelinohjelmistojen kehitys olisi tehty avoimessa ympäristössä, eli myös yrityksen ulkopuoliset olisivat voineet olla mukana kehitystyössä.

Widenius on perustanut oman yrityksen nimeltään Monty Program Ab, josta tulee Wideniuksen mukaan todellinen avoimen koodin talo. Hänen tavoitteenaan on, että yritykseen tulee noin 10–30 työntekijää.

Uuteen yritykseen tulee hänen mukanaan muutamia työntekijöitä Sunilta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Olisi kiva oppia ohjelmoimaan oikein kunnolla. Olisko oppisopimuspaikkoja vapaana?
Mysli
Huono 0
Ja minusta olisi kiva olla oikein kunnon miljonääri sekä seurustella oikein maailmanluokan kaunottaren kanssa. Olisiko miljoonia ja kaunottaria vapaana?
Puuro
Huono 0
Ja minusta olisi kiva olla oikein kunnon miljonääri sekä seurustella oikein maailmanluokan kaunottaren kanssa. Olisiko miljoonia ja kaunottaria vapaana?

On niitä vapaana paljonkin.
piljonääri
Huono 0
Itse himoitsen Montyn työtuolin niskatukea.
Niskatuki
Bye Bye MySQL

Sun syleili kuoliaaksi. Tyydyn MS SQL:ään
Death
Tyydyn MS SQL:ään

Hyi h****tti!
Otan osaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nopean Swype-kirjoituksen saa useisiin Nokia-puhelimiin

 /

Nokian kosketusnäyttöpuhelimiin voi nyt ladata Swype-sovelluksen, joka ansiosta kirjoittaminen onnistuu liuttamalla sormea näytöllä. Swypen kehittämän tekniikan avulla on tehty tekstaamisen nopeusennätyksiä.

Porsaanreikä liittymäsopimusten ketjutuksessa tukitaan

Jussi Nukari/Lehtikuva

Sopimusten ketjuttaminen aiotaan kieltää kunnolla Suomessa. Operaattoreiden harrastamille tekstiviesti-ilmoituksille tulee stoppi.

Samsung: Symbianille ei ole kysyntää

Samsung aikoo käyttää matkapuhelimiensa käyttöjärjestelminä Googlen Androidia, Microsoftin Windows Mobilea sekä yhtiön omaa Badaa. Samsung-johtajan mukaan kuluttajat eivät ole kiinnostuneita Symbianista.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863