Itella vähentää it-väkeä

Pekka Sakki/Lehtikuva
Itella vähentää it-väkeä
Kirjeet sähköistyvät koko ajan.
Itella-konserni, eli entinen Posti, ilmoittaa karsivansa tänä vuonna hallinnollisia kustannuksia, mikä merkitsee työpaikkojen vähentämistä muun muassa tietohallinnossa.
Tuomas Linnake
28.1.2009 14:45
Kommentit 1

Konsernissa aloitetaan ensi viikolla yt-neuvottelut, jotka koskevat muun muassa tietohallinnossa, hankinnassa, taloushallinnossa, markkinoinnissa ja viestinnässä työskenteleviä.

Neuvottelujen alkaessa noin 85 työtehtävän arvioidaan loppuvan. Kaikkiaan neuvottelujen piiriin kuulu noin 325 työntekijää, Itella tiedottaa.

Alkavissa neuvotteluissa ei ole mukana asiakaspalvelua tekevää henkilöstöä, eikä vähennyksillä ole vaikutusta postinkulkuun tai postien toimintaan.

Oikeat it-ihmiset
oikeisiin töihin

Kulujen karsimisella Itella varautuu postialalla käynnissä olevaan rakennemuutokseen, muun muassa ministeri Suvi Lindéninkin painottamaan tiedonvälityksen sähköistymiseen. Siksi voisikin ensiksi ihmetellä, miksi konserni leikkaa tietohallinnosta, koska sen merkityksen voisi olettaa kasvavan koko ajan. Mutta asia ei ole niin yksinkertainen.

– Täytyy katsoa, onko meillä oikean tyyppistä väkeä oikeissa tehtävissä. Tietohallinto on valtavan laaja kysymys varsinkin meidän tapaisessa toiminnassa, jossa on hallinnollista atk:ta ja itse tuotteisiin ja palveluihin liittyvää it:tä, konsernijohtaja Jukka Alho korostaa.

– Tarvitsemme toki osaavaa it-väkeä, on ihan selvää, että tietotekniikka on menestymisemme painopisteitä tulevaisuudessa.

Myös talouden suhdannekehityksen odotetaan vaikuttavan Itellan palvelujen kysyntään merkittävästi. Jo viime vuoden loppupuolella oli nähtävissä kysynnän vähentymistä. Logistiikka- ja postivolyymien kehittyminen lähitulevaisuudessa tulee osaltaan vaikuttamaan siihen, millaisia toimenpiteitä tullaan vielä myöhemmin tarvitsemaan.

Pitemmällä aikajänteellä katsottuna Itella arvioi olevansa niin ikään mittavien haasteiden edessä, jotta se pystyy ylläpitämään nykyisenlaisen valtakunnallisen palvelun.

Pieniä yt:itä

Henkilöstövähennyksissä hyödynnetään muun muassa eläkejärjestelyjä, ja työtä vaille jääville pyritään löytämään muuta työtä konsernista. Irtisanomisiltakaan ei kuitenkaan tultane välttymään, Itella arvioi.

Henkilöstövähennykset kohdistuvat lähes poikkeuksetta pääkaupunkiseudulle, tosin yksittäisiä työpaikkoja vähenee myös muualta. Kaikkiaan Itella-konserni työllistää Suomessa noin 24 000 työntekijää.

– Vain jatkuvalla eri toimintojen tehokkuuden tarkastelulla voimme taata suomalaisille luotettavat, mutta samalla kohtuuhintaiset posti- ja logistiikkapalvelut. Varautumalla vähitellen alan muutoksiin pystymme toivottavasti välttämään suuret kertarysäykset, mitkä ovat aina henkilöstön kannalta huonompi vaihtoehto, Jukka Alho miettii.

Alho muistuttaa pieniä yt:itä pidetyn Itellassa vuosittain. 

– Kirjevolyymin sähköistyminen tuo merkittäviäkin muutoksia pidemmällä aikavälillä. Ei pidä odottaa liian pitkään ja sitten vasta tehdä kaikki. Merkittäväkin osa perinteisen toiminnan volyymista tulee sähköistymisen johdosta joskus poistumaan.

Lisää Aiheesta
UutinenAvainlippu liehuu NetPostissa (7.12.2009 15:46)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
toivottavasti potkivat johtoportaan väkeä ja pitävät käytännön työn tekijät.
Willie
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnella 30 päivän ajan.

Googlen Schmidt: Näyttö kiinni

Google

Eric Schmidt muistutti opiskelijoita siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949