Lähemmäs 50 000 erosi kirkosta netissä
Yhdistyksen tiedotteen mukaan vuonna 2007 Eroakirkosta.fi-palvelun kautta erosi 32 400 henkeä, joten tänä vuonna kasvua kertyi 40 prosenttia.
Vuoden kahden viimeisen päivän aikana eroaa vielä noin tuhat henkilöä, yhdistys uskoo. Palvelun arvioitu osuus on 93 prosenttia kaikista eroista.
40 prosenttia eroajista on naisia, ja puolet eroajista on alle 30-vuotiaita. Väkilukuun suhteutettuna eniten erottiin Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä.
Sähköinen liittyminen
helpottuu
Vuonna 2007 kirkkoon liittyi 10 474 henkilöä. Kasteen kautta liittyi 48 792 henkeä. Vuoden 2007 lopussa kirkkoon kuului 81,7 prosenttia suomalaisista eli 4 327 313 henkilöä.
Kirkkoon liittyäkseen on kastetun ja rippikoulun käyneen täysi-ikäisen henkilön täytettävä asiaan liittyvä lomake paikallisseurakunnan kirkkoherranvirastossa. Joissakin seurakunnissa lomake on saatavilla myös seurakunnan verkkosivuilla.
Mutta sähköistä asiointia ollaan kehittämässä, verkkoviestintäpäällikkö Sami Kallioinen evankelis-luterilaisesta kirkosta kertoo.
– Alkuvuoden aikana tuomme yhtenäisen verkkolomakkeen, jonka kautta liittymishalukkuuden voi välittää seurakunnalle. Meidän oli tarkoitus viedä sähköistä liittymistä eteenpäin jo tänä vuonna, mutta se on vähän lykkääntynyt.
Rekisteriuudistus
tulossa
Kallioisen mukaan sähköisestä liittymisestä ei saada yhtä jouhevaa prosessia kuin eroamisesta. Eri seurakunnilla on hieman erilaisia liittymiskäytäntöjä, mikä estää yhtenäisen mallin luomisen.
Vuosien 2010–2011 vaihteessa on tulossa kirkon yhteinen jäsenrekisterijärjestelmä, mikä edesauttaa liittymisprosessin pitkälle vietyä automatisointia. Avuksi on Kallioisen mukaan tulossa esimerkiksi vahva tunnistautuminen.
– Toki siinäkin tilanteessa seurakunnalle jää lopullinen jäsenyyden hyväksyntä.
Kirkosta internetissä eroavien ja ylipäätään sähköisesti asioivien kansalaisten tietoturva nousi tarkempaan tarkasteluun aikaisemmin joulukuussa.
































Kommentit (55)
Kummallista, ettei vieläkään ole herätty esim. sähköpostin, useimpien im ohjelmien, jne toimintaan salaamattomina.
Hyvä kuitenkin, että kirkosta virtaa ihmisiä ulos - ehkä joskus on olemassa tasa-arvoinen yhteiskunta.
www.eroakirkosta.fi:
29. Onko palvelu turvallinen?
Kyllä on. Erolomake on suojattu HTTPS-salauksella, joten liikenne käyttäjältä palveluun on turvassa. Tämän jälkeen lomake välittää tiedon maistraatille sähköpostilla salaamattomasti. Salakuuntelumahdollisuus on olemassa, mutta se rajoittuu käytännössä oman ja mahdollisesti parin muun internet-operaattorin tekniseen henkilökuntaan. Maistraatit eivät ole vielä julkaisseet esimerkiksi PGP-avaimia sähköpostin salausta varten.
Eli maistraatti laahaa jäljessä, on toimitettava asia sitten mikä tahansa. Jeesusta vaan sinullekin.
Ole huoleti. Niitä kuljetellaan ihan salaamattomina postissakin ja jätetään kaikkien saataville postilaatikoihin tai tökitään postin toimesta väärien ihmisten postilaatikoihin paljon enemmän kuin operaattorien verkkoja on sniffattu.
Vahva tunnistus on monessa paikassa nimi, hetu ja tuntematon puhelinnumero riittää soittajalle, niillä saa vaikka mitä aikaan.
Kun foliohattu on kyllin syvällä, niin ei näe millaisia ammottavia tietoturvaongelmia on perinteisessä toimintatavoissa.
Ja katsopas nyt - ei koko homma perustu salaukseen tai vahvaan tunnistukseen vaan luottamukseen.
Mitä se auttaa vaikka olisi HST2+ tai whatever iiriksentunnistussysteem 32768 bittinen salausavain ja sitten siirrät tietosi jonnekin - toisen päänhän on saatava ne auki tai ne tiedot ovat hyödyttömiä. Joten kaikki tästä eteenpäin perustuu ainoastaan luottamukseen ettei vastaanottaja käytä tietoja väärin.
Vahvinkaan tekniikka ei oikeastaan poista teleoperaattori - vapaa-ajattelijat - maistraatti -ketjusta kuin yhden osan. Kaikkiin loppuihin vain pitää sitten luottaa.
Ja kirkolta poistettaisiin oikeus rokottaa yrityksiä.
Mitähän kirkko sitten tekisi, jos sen pitäisi alkaa miettiä sitä millaista palvelua ja millä tavalla ihmisille pitäisi tarjota, että ihmiset vapaa-ehtoisesti tukisivat kirkkoa.
Vähän niin kuin YLE:n ongelma.
Kirkko auttaa
* varattomia, syrjäytyneitä
* työttömyyden kohdatessa
* kriisitilanteissa, esim. kouluissa ja työpaikoilla
* vanhuksia
* vammaisia
* parisuhteen pulmissa
* perheiden vaikeuksissa
* päihteiden tai huumeiden kanssa kamppailevia
* mielenterveyskuntoutujia
Kirkko tarjoaa
* kerhoja lapsille ja vanhuksille
* nuorisotoimintaa
* leiritoimintaa
* toimintaa ja tukea erityisryhmille
* konsertteja ja musiikkielämyksiä
* keskustelua ja kuuntelua
* vapaaehtoisille mahdollisuuden auttaa
* apua sielulle elämän kipeissä tilanteissa
* hengellisiä tilaisuuksia
Kirkko opettaa
* hyviä elämänarvoja
* suvaitsevaisuutta
* yhteiskunnallista tasavertaisuutta
* eettisiä elämänvalintoja
* lähimmäisenrakkautta
* luonnonsuojelua
* elämään ihmisiksi
Kirkko ylläpitää
* väestörekisteriä osaltaan
* hautausmaita
* kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kirkkorakennuksia ja -maita
* kirkollisten juhlapyhien perinteitä
* yhteisöllisyyttä
* inhimillisyyttä yhteiskunnassa