Positiivinen asenne tietokoneisiin nostaa opettajien flow-kokemuksia

Timo Jaakonaho/Lehtikuva
Positiivinen asenne tietokoneisiin nostaa opettajien flow-kokemuksia
Kouluissa opettajat ovat ottaneet tietokoneet hyvin vastaan.
Pelko siitä, että teknologian lisääntyminen kouluissa aiheuttaisi opettajissa suurta ahdistusta, on turha. toteaa kasvatustieteen lisensiaatti Heikki Haaparanta.
Kalevi Nikulainen
30.10.2008 10:25
Kommentit 3

Haaparannan mukaan oppilaitosten tietostrategioiden laadinnassa ja strategian viemisessä opettajien arkipäivään on kuitenkin epäonnistuttu.

Porin kaupungin työväenopiston rehtorina toimiva Haaparanta perehtyy väitöskirjassaan suomalaisen perusopetuksen opettajan työhön. Tutkimuksessaan hän tarkastelee opettajien työuupumuksen, työhyvinvoinnin ja koulujen tietostrategioiden yhteyksiä opettajien teknologia-asenteeseen.

- Tietokoneisiin ja teknologiaan kohdistuvat investoinnit ovat viimeisten vuosikymmenten aikana kasvaneet huomattavasti myös julkisella sektorilla. Kuitenkin 2000-luvulla tietokoneiden käyttö perusopetuksessa näyttää jopa vähentyneen, Haaparanta sanoo.

Väitöstyön näkökulma
teknologia-asenteista

Väitöstyössään Haaparanta lähestyy tätä tietokoneiden opetuskäytön ongelmaa opettajien teknologia-asenteiden näkökulmasta.

- Jos opettaja kokee, että tietokoneesta on hyötyä opetuksessa, hän todennäköisesti käyttää sitä tulevaisuudessa yhä enemmän opetuksen työkaluna. Kokemus tietokoneen hyödyllisyydestä opetustyössä onkin oleellisempi kuin opettajan henkilökohtaiset tietotekniset taidot.

Haaparannan mukaan tulevaisuudessa opettajien tietokone- ja teknologiakoulutuksen tulisikin painottua tietokoneen teknisen käytön kouluttamisen sijasta siihen, miten erilaisia teknologioita voidaan käyttää opetuksessa.

Opettajien työhyvinvointiin liittyvät työhön uppoutumisen ja työn ilon tunteet eli niin sanotut flow-kokemukset. Haaparannan mukaan näiden kokemusten yhteys opettajien teknologia-asenteeseen on merkittävä.

- Opettajat, jotka asennoituvat positiivisesti tietokoneiden käyttöön opetuksessa, kokevat työssään myös enemmän flow-tunteen tapaisia huippukokemuksia.

Opettajakohtainen
suunnittelu

Haaparanta esittää opettajakohtaisen suunnittelun mallia ratkaisuksi oppilaitosten tietostrategiaprosessin ongelmiin. Hänen mukaansa erityisesti tietokoneiden käyttöä koskevaan suunnitteluun tulee kehittää uusia toimintatapoja. Niiden avulla pitää varmistaa teknologiastrategioiden riittävä sisällöllinen taso, strategiaprosessin jatkuvuus ja opettajien sitoutuminen asetettuihin tavoitteisiin.

Haaparannan tietotekniikan alaan kuuluva väitöskirja Tietokoneet perusopetuksen opettajan arkipäivässä: Opettajien työhyvinvoinnin, työuupumuksen ja koulun tietostrategioiden vaikutukset teknologia-asenteeseen (Computers in Primary School Teachers' Everyday Life: Teachers' Well Being, Burnout, School Information Strategy and Technology Acceptance) tarkastetaan Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Porin yksikössä perjantaina 31.10.2008 kello 12.00 Porin yliopistokeskuksen auditoriossa 240.

Vastaväittäjinä toimivat professori Hannele Niemi Helsingin yliopistosta ja professori Matti Vartiainen Teknillisestä korkeakoulusta. Tilaisuutta valvoo professori Jari Multisilta TTY:n Porin yksiköstä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
PC-koneihin ei vaan yksinkertaisesti voi suhtautua positiivisesti. Jos kouluissa vaihdettaisin Macceihin kuten oikeassa maailmassa on jo tehty niin sitten asia olisi aivan toisenlainen sillä Applea ei voi kuin rakastaa.
Squirreli
Huono 0
Varmaan riippuu opettajien iästä, miten uusiin opetusvälineisiin suhtaudutaan. Nuoret opettajat ainakin käyttävät innokkaasti tietokoneita opetusvälineinä. Paljon helpompaa on näyttää koululaisille vaikka nopeasti muuttuneita Euroopan valtioiden rajoja (esim. ex Jugoslavia) power point -esityksenä kuin nostella vanhoja piirtoheitinkalvoja päällekkäin laitteelle, jonka lamppu pimahtaa juuri sillä hetkellä, kun olet näyttämässä uusimmat rajat...
ei kiitos kalvojätettä
PC-koneihin ei vaan yksinkertaisesti voi suhtautua positiivisesti. Jos kouluissa vaihdettaisin Macceihin kuten oikeassa maailmassa on jo tehty niin sitten asia olisi aivan toisenlainen sillä Applea ei voi kuin rakastaa.

Opetuksen nykyisillä määrärahoilla ei ole varaa korvata nykyistä PC rautaa design tuotteilla. Mikäli uutta tekniikkaa halutaan tuoda kouluihin niin mielummin niitä opinsysin keskitettyjä linuxratkaisuja.
Mikäli pystyt niin anna ihmeessä esimerkki "oikeasta maailmasta" missä PC:t on korvattu maceilla.
qcla
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnella 30 päivän ajan.

Googlen Schmidt: Näyttö kiinni

Google

Eric Schmidt muistutti opiskelijoita siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949