Nettiäänestys maittaisi nuorille
Opetusministeriö kertoo, että yli puolet barometrin vastaajista uskoo oman äänestämisensä lisääntyvän, jos verkkoäänestäminen olisi mahdollista. Vielä enemmän nuoret arvioivat nettiäänestämisen lisäävän muiden kuin itsensä äänestämistä.
Barometrin mukaan käytännössä kukaan ei usko, että nettiäänestäminen vähentäisi heidän äänestysintoaan.
[Nuoret ovat aktiivisia internetin käyttäjiä, joten nettiäänestäminen istuisi siinä mielessä heille luontevasti. Toisaalta nuoria kuvaillaan usein kriittisiksi, joten olisi ehkä voinut olettaa, että sähköiseen äänestämiseen liitetyt tietoturvahuolet olisivat näkyneet enemmän tuloksissa.]
Kaikista vastaajista puolet sanoi äänestävänsä varmasti lokakuun kunnallisvaaleissa.
Sähköinen äänestäminen on tällöin kokeiltavissa ensimmäistä kertaa Kauniaisissa, Vihdissä ja Karkkilassa. Kyse on äänestyspaikalla olevista koneista, ei internet-äänestyksestä.
TNS Gallupin taannoisen kyselyn mukaan 84 prosenttia suomalaisista pitää sähköistä äänestämistä erittäin luotettavana tai melko luotettavana järjestelmänä.
Päättäjien syytä astua IRC-Galleriaan
Uuden Nuorisobarometrin kaikkien vastaajien internetin käytön keskiarvo viikossa on 10,2 tuntia. Varsinaisia suurkuluttajia yli 20 tunnin viikkokäytöllään oli yksitoista prosenttia vastaajista.
Suurin osa vastaajista oli viikon aikana käyttänyt yhteisöpalveluja kuten Facebookia tai IRC-Galleriaa. Joka kymmenes oli vieraillut pelillisessä virtuaalimaailmassa kuten World of Warcraftissa.
Toisaalla barometrissä arvioidaan, että nuorten ja kunnan asioista päättävien aikuisten välistä vuorovaikutuskuilua olisi kavennettava kehittämällä uusia, ennakkoluulottomia yhteistyömenetelmiä – jalkautumalla sinne, missä nuoret ovat.
Tarkoittaako se siis myös virtuaalista jalkautumista esimerkiksi IRC-Galleriaan – sillä siellähän nuoret tämänkin tutkimuksen mukaan ovat? Kyllä tarkoittaa, vahvistaa Nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Anna Ranki.
- On suunnitteilla ja onkin jo olemassa jonkin verran eri järjestöjen ylläpitämää nettinuorisotyötä esimerkiksi IRC-Galleriassa ja Habbo Hotelissa. Sitä pyritään hallituksen tuella laajentamaan. Hallituksen ohjelmassa onkin pyrkimys saada aikaan "verkkonuorisotalo" hallituskauden aikana, Ranki sanoo.
Pääsihteerin mukaan ongelmana saattaa olla, että netin olemassa olevia nuorten vaikuttamisväyliä ei ehkä tunneta tai ne koetaan jotenkin erillisiksi palveluiksi.
- Ehkä niitä pitäisi tuoda juuri näihin [virtuaalisiin] paikkoihin, missä nuoret ovat.
Valtion nuorisoasian neuvottelukunnan 18. Nuorisobarometrin toteutti Taloustutkimus viime huhti-toukokuussa. Puhelimitse haastateltiin 1933 15-29-vuotiasta nuorta.
































Kommentit (9)
Vaikkapa tämä surullisenkuuluisa "Mitkä puolueet ovat tällä hetkellä hallituksessa"
Taitaisi tosin äänestämään päässeiden prosentti tippua melko alas, mutta olisikohan siitä sitten oikeasti haittaa?
Yleisesti on uskottu että voi joko a) äänestää jotakuta b) olla äänestämättä tai c) äänestää tyhjää.
Kansanradiossa tuli asiasta tietoa että jos mielestään nykyinen äänestysjärjestelmä ja politiikka ei ole kelvollinen, kannattaa äänestää kirjoittamalla siihen äänestyslappuun "7x7" (ilman lainausmerkkejä). 7x7 tarkoittaa että äänestäjä katsoo äänestyksessä olevan ongelmia niin että haluaa sitä muutettavan.
Tässä on sitten se kurja puoli, 7x7 äänien yhteenlaskettu tuloksen täytyy olla suurempi kuin vaalien voittaneen puolueen äänimäärä.
Jos 7x7 ääniä on enemmän kuin voittaneen puolueen äänimäärä, puolueita joudutaan uusimaan. Tämä olisi erittäin paha isku nykyisille valtaapitäville.
Mutta millä todennäköisyydellä 7x7 ääniä sitten tulisi enemmän kuin eniten ääniä keräävän puolueen? Hyvin pienellä todennäköisyydellä.
Minä äänestän kyllä 7x7 merkillä.
Sillä äänellä nimenomaan on merkitystä. Jos ei aio äänestää, on aivan turha sanoa että sillä ei ole merkitystä, nimittäin se äänestämättä jättäminen on merkityksellistä myös, mutta vain sillä että et voi vaikuttaa asioihin ja puolueet ja jäsenet joita et haluaisi, saavat mahdollisesti helpommin suurempia äänestysprosentteja!
Tuo mystinen "jonnekin vaivautuminen" on kyllä hupaisa peruste. Jokainen meistä vaivautuu päivittäin useisiin, fyysisesti vaativampiin asioihin, kuin (ennakko)äänestyspaikalle siirtymiseen. Isommissa pitäjissä ennakkoäänestyspaikkoja on sitä paitsi useita ja nykyisin normaaliin elämänmenoon kuuluvissa paikoissa kuten kauppakeskuksissa. Sinne kunnanvirastoon toki kaikilla ole ollut tarvetta mennä.
Ja miksi sitten vaivautua äänestämään edes netissä, jos sillä äänestämisellä ei ole mitään merkitystä?
Vaalipaikalle raahautuminen on ehkä juuri se sovelias testi, jonka läpäisemällä osoittaa, että ymmärtää mikä merkitys yleisillä vaaleilla on ja että juuri SINÄ voit äänestämällä vaikuttaa.
Kannattaa lukea aiheesta esim. effin sivuilta: http://www.google.fi/search?sitesearch=effi.org&q=%E4%E4nestys&Search=Hae
Missäs se juuri luki että yksi hyvä mittari äänestysjärjestelmän luotettavuudesta on vastaus kysymykseen 'Kuinka monen ihmisen olisi oltava mukana huijaamassa, että äänten laskua voitaisiin manipuloida?' Sadan virallisen laskijan? Parin ohjelmistosuunnittelijan suljetun lähdekoodin tuottaneesta ohjelmistofirmasta? Yhden miehen joka sai äänestyskoneen IR-portin kautta syötettyä äänestysverkkoon ohjelmanpätkän, joka levisi kaikkiin koneisiin ja pystyi muuttamaan jokaisen koneen ilmoittaman äänestystuloksen? (truu stoori tuo viimeinen)