DNA avasi puhelinpalvelun yli 65-vuotiaille
DNA ilmoittaa , että sen Seniorilinja on suunnattu yli 65-vuotiaille, joita yhtiön asiakaspalveluun soittavista on lähes neljännes.
DNA:n mukaan Seniorilinjalla tarjotaan kiireetöntä asiakaspalvelua ja opastusta kaikissa matkapuhelimiin liittyvissä asioissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
-Seniori-ikäiset ovat kertoneet tarvitsevansa palvelua, jossa osataan kuunnella ja halutaan auttaa, ja jossa on aikaa ja iloa kohdata ihminen ihmisenä. Haluamme, että myös iäkkäämmät asiakkaamme uskaltavat kokeilla matkapuhelimen ja liikkuvan laajakaistan mahdollisuuksia, sanoo DNA:n asiakaspalvelusta vastaava johtaja Petteri Niemi.
DNA:n senioriasiakkaat ovat tyypillisesti kiinnostuneita paitsi liittymiensä peruspalveluista ja laskutuksesta, myös edullisista ulkomaanpuheluista ja internet-yhteyksistä. Seniorilinjan asiakaspalvelijat vinkkaavat asiakkaille myös hyviä keinoja löytää lisätietoja heitä kiinnostavista asioista.
DNA julkaisee lisäksi seniorioppaan, jota jaetaan puhelinpalvelun ja myymälöiden kautta asiakkaille. DNA:n asiakaspalveluun soittavista arviolta noin neljännes on seniori-ikäisiä.
- Seniori-ikäiset mieltävät puhelinasioinnin mieluisimmaksi tavaksi lähestyä meitä. Olemme huomanneet, että seniori-ikäiset asiakkaamme ovat hyvin kiinnostuneita tutustumaan uuteen tekniikkaan ja ottamaan sitä käyttöön. Olemme esimerkiksi neuvoneet yli 80-vuotiasta asiakasta, joka halusi tietää, kuinka netissä tarjottavalla puhelinpalvelulla Skypellä voi soittaa sukulaisille Australiaan, kertoo Niemi.
DNA Seniorilinja avautui lokakuun alussa. Yhtiön mukaan puhelut Seniorilinjaan ovat maksuttomia soitettaessa Suomesta DNA:n matkapuhelinliittymistä. Kaikki DNA:n matkapuhelinasiakaspalvelunumerot ovat maksuttomia DNA-liittymistä soitettaessa. Muille kuin DNA:n asiakkaille veloitus on sama kuin soitettaessa DNA-matkapuhelinliittymään.
































Kommentit (1)