Taas YouTube-pidätys Ruotsissa (It-viikko)

Taas YouTube-pidätys Ruotsissa

Markku Ulander/Lehtikuva
Taas YouTube-pidätys Ruotsissa
Viisitoistavuotias poika pidätettiin keskiviikkona Ruotsissa YouTube-uhkauksen vuoksi.
Hyvä6
Tuomas Linnake
Tuomas Linnake
2.10.2008 10:27
Kommentit 8

Uutistoimisto Associated Pressin mukaan poliisi sai vinkin Floridan virkaveljiltään videopalvelu YouTubessa väitetysti julkaistusta uhkauksesta.

Ruotsin poliisin mukaan teini uhkasi samanlaisella veriteolla kuin mikä tapahtui viime viikon tiistaina Kauhajoella. Kotietsintä Örebrossa ei kuitenkaan paljastanut aseita tai muuta näyttöä uhkan todellisuudesta.

Poika vapautettiin, mutta häntä epäillään laittomasta uhkauksesta. Viime viikolla Ruotsissa pidätettiin toinen teinipoika hänen YouTube-videonsa vuoksi.

Suomen poliisi vetoaa

Suomessa perättömät uhkaukset ovat häirinneet eri koulujen ja oppilaitosten toimintaa Kauhajoen tragedian jälkeen. Poliisi vetoaakin uhkausten suunnittelijoihin.

- Harkitkaa asiaa uudelleen, ajatelkaa seurauksia, viattomille aiheutettua vahinkoa ja toipumassa olevia ihmisiä, poliisi pyytää.

Ja kannattaa ajatella myös seurauksia itselleen. Perättömästä uhkauksesta voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Suomessa laittomasta uhkauksesta on säädetty enintään kahden vuoden vankeusrangaistus.

Uhkaaja voi menettää myös rikoksentekovälineenä käytetyn tietokoneen ja joutua maksamaan tuntuvia vahingonkorvauksia.

YrityksetPoliisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
"Poika vapautettiin, mutta häntä epäillään laittomasta uhkauksesta." Voisiko joku kertoa mistä löytyy lomakkeita joilla voi hakea lupaa lailliseen uhkaukseen?
asdf
mitenkäs sitten kun joku laittaa pahisvideon youtubeen esimerkiksi avoimen wlanin kautta tai koulun/kirjaston koneelta, nimettömänä ja vaihtaa vielä sidin ja mac-osoitteen ettei kyylät löydä jälkeenkäänpäin.. siinäpähän suorittavat kotietsintöjä.. pöljiähän nämä tekijät ovat mutta miten sit kun pöljä onkin vähän fiksumpi pöljä.. käydä nyt vaikka kuulapyssyllä heilumassa jossakin ja äänet tietsikalla perään.. saa suvi olla sit internettiä syyttämässä.
qwe
Huono 9
Ja miten youtubessa tehty uhkaus, vaikka kuinka laiton onkin, kuuluu ruotsalaisen lainsäädännön piiriin?
mmm
"Poika vapautettiin, mutta häntä epäillään laittomasta uhkauksesta." Voisiko joku kertoa mistä löytyy lomakkeita joilla voi hakea lupaa lailliseen uhkaukseen?

Ei siihen lomaketta tarvita. Esimerkiksi voit uhata irtisanoutumisella, ellei palkka tuplaannu. Ei irtisanoutuminen tai palkankorotuksen pyytäminen ole laitonta, jolloin uhkauskaan ei ole laiton. Mutta uhkaus se on silti.
x
Harvoin tulee tämäkin sanottua, mutta Poliisin kanssa olen samaa mieltä tästä asiasta.
Gaotus
Huono 7
mitenkäs sitten kun joku laittaa pahisvideon youtubeen esimerkiksi avoimen wlanin kautta tai koulun/kirjaston koneelta, nimettömänä ja vaihtaa vielä sidin ja mac-osoitteen ettei kyylät löydä jälkeenkäänpäin.. siinäpähän suorittavat kotietsintöjä.. pöljiähän nämä tekijät ovat mutta miten sit kun pöljä onkin vähän fiksumpi pöljä.. käydä nyt vaikka kuulapyssyllä heilumassa jossakin ja äänet tietsikalla perään.. saa suvi olla sit internettiä syyttämässä.

Voi voi lapsi rukkaa. Aikuisena sinäkin sitten osaat ja tiedät, miten näitä asioita ihan oikeasti selvitellään.
Huono 6
mitenkäs sitten kun joku laittaa pahisvideon youtubeen esimerkiksi avoimen wlanin kautta tai koulun/kirjaston koneelta, nimettömänä ja vaihtaa vielä sidin ja mac-osoitteen ettei
- -
Voi voi lapsi rukkaa. Aikuisena sinäkin sitten osaat ja tiedät, miten näitä asioita ihan oikeasti selvitellään.

Kerro sinä meille kaikille, kun kerran tiedät niin paljon?
Mika
Huono 1
Youtubeen tai vastaavaan palveluun on naurettavan helppi laittaa vaikka millaista metriaalia ilman mitään pelkoa kiinnijäämisestä. Nämä uhkailijat ketkä ovat kiinni jääneet 'eivät vain osanneet

Tiedän muunmuassa tapauksen jonkun ajan takaa kun paikkakunnallani paloi liikerakennus aiheuttaen miljoonatuhot. Syttymissyytä ei saatu selvitettyä ja palo raivattiin. Rakennuksen raivaamisen jälkeen firman omistajalle tipahti sähköpostiin kuva ja videoliitteitä kuinka kommandopipoon pukeutunut henkilö sytytti tulipalon laittamalla palavan maaliämpärin räystään alle.

Tiedot tietenkin menivät poliisille mutta poliisi sai lopulta selville vain TOR verkon exit noden IP osoitteen.
Hart
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Sonera saa lisää iPhone 4 -puhelimia ensi viikolla

 /

Apple iPhone 4 -laitteet myytiin aamulla loppuun Suomen kaupoista. Tilausjonon ensimmäiset saavat laitteensa jo ensi viikolla, mutta kaikkien tilaajien iPhone-toimitusten aikataulua operaattorilta ei osata arvioida.

Jakomielinen vedätys säikyttelee verkossa

F-Secure

Uusi scareware-huijaus yrittää teeskennellä yhtä aikaa Firefox-selainta ja Flash Player -soitinta.

Tietosuojaaja päästi Googlen pälkähästä Britanniassa

Lehtikuva

Ison-Britannian tietosuojavaltuutettu tyytyy toistaiseksi vain moittimaan Googlea wlan-vakoilusta.

 
Dilbert – 31.7.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863