Taas YouTube-pidätys Ruotsissa
Uutistoimisto Associated Pressin mukaan poliisi sai vinkin Floridan virkaveljiltään videopalvelu YouTubessa väitetysti julkaistusta uhkauksesta.
Ruotsin poliisin mukaan teini uhkasi samanlaisella veriteolla kuin mikä tapahtui viime viikon tiistaina Kauhajoella. Kotietsintä Örebrossa ei kuitenkaan paljastanut aseita tai muuta näyttöä uhkan todellisuudesta.
Poika vapautettiin, mutta häntä epäillään laittomasta uhkauksesta. Viime viikolla Ruotsissa pidätettiin toinen teinipoika hänen YouTube-videonsa vuoksi.
Suomen poliisi vetoaa
Suomessa perättömät uhkaukset ovat häirinneet eri koulujen ja oppilaitosten toimintaa Kauhajoen tragedian jälkeen. Poliisi vetoaakin uhkausten suunnittelijoihin.
- Harkitkaa asiaa uudelleen, ajatelkaa seurauksia, viattomille aiheutettua vahinkoa ja toipumassa olevia ihmisiä, poliisi pyytää.
Ja kannattaa ajatella myös seurauksia itselleen. Perättömästä uhkauksesta voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Suomessa laittomasta uhkauksesta on säädetty enintään kahden vuoden vankeusrangaistus.
Uhkaaja voi menettää myös rikoksentekovälineenä käytetyn tietokoneen ja joutua maksamaan tuntuvia vahingonkorvauksia.
































Kommentit (8)
Ei siihen lomaketta tarvita. Esimerkiksi voit uhata irtisanoutumisella, ellei palkka tuplaannu. Ei irtisanoutuminen tai palkankorotuksen pyytäminen ole laitonta, jolloin uhkauskaan ei ole laiton. Mutta uhkaus se on silti.
Voi voi lapsi rukkaa. Aikuisena sinäkin sitten osaat ja tiedät, miten näitä asioita ihan oikeasti selvitellään.
- -
Voi voi lapsi rukkaa. Aikuisena sinäkin sitten osaat ja tiedät, miten näitä asioita ihan oikeasti selvitellään.
Kerro sinä meille kaikille, kun kerran tiedät niin paljon?
Tiedän muunmuassa tapauksen jonkun ajan takaa kun paikkakunnallani paloi liikerakennus aiheuttaen miljoonatuhot. Syttymissyytä ei saatu selvitettyä ja palo raivattiin. Rakennuksen raivaamisen jälkeen firman omistajalle tipahti sähköpostiin kuva ja videoliitteitä kuinka kommandopipoon pukeutunut henkilö sytytti tulipalon laittamalla palavan maaliämpärin räystään alle.
Tiedot tietenkin menivät poliisille mutta poliisi sai lopulta selville vain TOR verkon exit noden IP osoitteen.