Suomen Akatemia rahoittaa pelikulttuurin tutkimusta

Tampereen, Turun ja Jyväskylän yliopistot alkavat tutkia digitaalisten pelikulttuurien syntymistä.
Olli Sulopuisto
2.10.2008 08:09
Kommentit 0

Suomen Akatemia on myöntänyt 571 000 euroa vuosina 2009–2012 toteuttavalle tutkimushankkeelle, jossa selvitetään digitaalisten pelikulttuurien syntyä Suomessa.

Tampereen, Turun ja Jyväskylän yliopistojen digitaalisen kulttuurin tutkimuskeskukset selvittävät pelaajien, pelituotannon ja pelaamisen vuorovaikutusta.

Tarkoituksena ei ole siis kouluttaa pelintekijöitä tai pelaajia, vaan tuottaa tietoa pelejä koskevan yhteiskunnallisen keskustelun tueksi.

Keskustelu on ollut usein latautunutta. Aktiivinen ja sosiaalinen peliharrastus on toisaalta toiminut luovan teknologiakäytön malliesimerkkinä, toisaalta uppoutuneet pelaajat on nähty uhkakuvana eristäytymisestä ja vieraantumisesta.

Tutkimusta koordinoivat Tampereen yliopistosta professori Frans Mäyrä, Turun yliopistosta professori Jaakko Suominen ja Jyväskylän yliopistosta professori Raine Koskimaa

(Päivitys: Juttuun lisätty tietoja.)

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnella 30 päivän ajan.

Googlen Schmidt: Näyttö kiinni

Google

Eric Schmidt muistutti opiskelijoita siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949