Ensimmäinen tuomio Siemens-jutussa
Yhtiön keskijohtoon kuuluneelle Reinhard Siekaczekille lätkäistiin lisäksi 108 000 euron sakot. Kyseessä on ensimmäinen Siemensin toimiin liittyvä rikossyyte, joka on johtanut tuomioon.
Siemensin korruptioskandaalia tutkitaan parhaillaan ainakin kymmenessä maassa, uutistoimisto Bloomberg kertoi.
Müncheniläiset syyttäjät tutkivat kolmeasataa epäiltyä, joiden joukossa on myös ylintä johtoa. Siemensin hallintoneuvosto päättää myöhemmin tällä viikolla, yrittääkö se saada ex-johtajia vastuuseen korruption katsomisesta läpi sormien.
57-vuotias Siekaczek työskenteli Siemensin ICN-yksikössä vuoteen 2004, ja häntä syytettiin varojen väärinkäytöstä. Siekaczek myönsi rakentaneensa haamusopimusten järjestelmän lahjusten peittelyä varten.
Syyttäjien mukaan Siekaczekin järjestelmää käytettiin siihen, että 53,5 miljoonaa euroa irrotettiin Siemensin normaalista kirjanpidosta 2002–2004.
Siekaczekin saama tuomio vastasi syyttäjän vaatimuksia.



































Kommentit (1)