Ixonos laihtuu 45 hengellä

Ixonos laihtuu 45 hengellä
It-palvelutalo Ixonos sai päätökseen yt-neuvottelunsa, joiden aikana talosta ehti jo lähteä kolmetoista henkeä.
Tuomas Linnake
3.6.2008 10:28
Kommentit 7

Nopeutetussa aikataulussa päättyneet vähennysneuvottelut koskivat konsernin hallintoa ja tukitoimintoja sekä kotimaan toimipisteitä. Konsernista irtisanotaan 32 henkilöä ja lomautetaan seitsemän henkilöä.

Ixonosin mukaan lomautukset kohdistuvat henkilöstöön, jonka arvioidaan lähitulevaisuudessa työllistyvän laskutettavaan asiakastyöhön.

Testaustyötä tehnyt Haapajärven yksikkö lopetetaan testaustoiminnan keskittyessä halvemman kustannustason maihin. Osalle yksikön kahdeksasta työntekijästä on tarjottu mahdollisuutta siirtyä uusiin tehtäviin yhtiön muille toimintapaikkakunnille.

Tehostus jatkuu

Yhteensä lomautukset ja irtisanomiset koskevat noin neljää prosenttia asiantuntijatehtävissä työskentelevästä henkilöstöstä ja noin seitsemää prosenttia hallinnossa, tukitoiminnoissa ja palvelutuoteyksiköissä toimivasta henkilöstöstä.

Prosessin aikana on lisäksi irtisanoutunut kolmetoista henkilöä.

Ixonos käynnisti huhtikuussa toimintojen tehostamisohjelman kehittääkseen toimintaansa voimakkaan kasvukauden ja useiden yritysostojen jälkeen. Vähennysten tuomat kustannussäästöt ovat vuositasolla noin 2,5 miljoonaa euroa kolmannelta vuosineljännekseltä alkaen. Yhtiö jatkaa toimintansa kehittämistä ja tehostamista edelleen.

Lisää Aiheesta
UutinenIxonosilla meni oletettua paremmin (23.7.2008 13:28)
UutinenIxonos miettii 60-80 hengen kohtaloa (29.4.2008 11:20)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
It-palvelutalo Ixonos sai päätökseen yt-neuvottelunsa, joiden aikana talosta ehti jo lähteä kolmetoista henkeä.
ITViikko
Huono 0
IT-alan työvoimapula kiristyy jälleen ...
Nörtti
Huono 0
Kaikki pätevät jotka tietää saavansa töitä muualta lähtee itse automaattisesti. Ne nollaresurssit jotka pitää kynsin ja hampain siitä yhdestä työpaikasta kiinni jää jäljelle. ja näin talon osaaminen laskee. Noh, kaikkiahan ei kiinnosta laatu vaan määrä.
foobar
Huono 0
Kuulu pankkikonsultti Sampo Tanskanen kertookin, että testaus on aivan yliarvostettua toimintaa, pelkkä kulu, joten siitä kannattaakin selvitä mahdollisimmat halvalla. Halvemman kustannustason maiden jälkeen testaus voidaan siirtää mappiööhön.
Salakka
Huono 0
Heh, kohta pyörähtää alkuun Espoossa Symbian C++ ohjelmointikurssi työvoimapolitiisena kurssina, minkä oppilaita Ixonoskin on luvannut työllistää. Kuinkahan on, voiko yhteiskunnan työllisyysvaroista myöntää tukea yrityksille, jotka antavat potkuja henkilöstölleen.
Kysyn vaan
Huono 2
Heh, kohta pyörähtää alkuun Espoossa Symbian C++ ohjelmointikurssi työvoimapolitiisena kurssina, minkä oppilaita Ixonoskin on luvannut työllistää. Kuinkahan on, voiko yhteiskunnan työllisyysvaroista myöntää tukea yrityksille, jotka antavat potkuja henkilöstölleen.

Voi antaa, jos eivät hanskaa Symbian C++:aa.
Ixonoksella on muutenkin runsaasti työpaikkoja auki, mm Oulussa heti otetaan 15 koodaria
Orvo Kontionniemi
Huono 1
Nooh pojat, katsokaapa: http://www.ixonos.com/fi/rekrytointi/avoimet_tehtavat

tuossa on mitä tuokin firma tällä hetkellä tarvitsee, Oulussakin 15 Symbianvääntäjää heti. Turhemmasta päästä sitä väkeä vähennetään kaikissa yrityksissä ja yhteisöissä.
Mattilan Meeri
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
mainos

Nokia: "Verimetallien" valvonta vaikeaa

Reuters

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Tuore tutkimus: Nokian Lumia ei aivan pärjää iPhonelle

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Tuore Åbo Akademin tekemä käyttäjäkokemustutkimus kertoo Applen iPhonen lyövän Nokian Lumia 800 -puhelimen laudalta käyttömukavuudessa. Tieteellisesti tehty tutkimus antaa kuitenkin toivoa Nokialle: joillakin alueilla käyttäjät kokivat Lumian olevan iPhonea parempi.

Symbianin loppu rokottaa Digiaa

Nokian strategiamuutos kohti Microsoftia näkyi selvästi ohjelmistoyhtiö Digian kannattavuudessa, joka oli jyrkässä luisussa.

 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949