Nelonen nostaa internetin television ja radion rinnalle

Nelonen nostaa internetin television ja radion rinnalle
Kai Taka-aho, 35, on nimitetty Nelonen Median Online-päälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi toukokuun alusta alkaen. Nimityksen myötä Online-toiminnot keskitetään yhteen paikkaan ja nostetaan johtoryhmään television ja radion rinnalle.
Tuomas Linnake
24.4.2008 10:58
Kommentit 0

- Online on tärkeä osa Nelonen Median monikanavastrategiaa ja merkittävä panostusalue yrityksessämme, toteaa liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen tiedotteessa.

Kai Taka-aho on aiemmin toiminut SanomaWSOY-konsernissa verkkopalveluiden kehitykseen, myyntiin ja markkinointiin liittyvissä tehtävissä vuodesta 2000 lähtien.

- Nelonen Mediassa on paljon potentiaalia, ja keskeisessä roolissa ovat laadukkaat sisällöt, joita luovien ihmisten avulla voidaan jatkojalostaa netissä, Taka-aho linjaa. Mutta entäpä alusta alkaen nettivetoiset tuotannot?

Nelonen käynnisti äskettäin talk show'n, jota voi katsella ainoastaan internetissä. Ja muualla maailmalla etenkin yhteisöpalvelu MySpace on kokeillut, miten alun perin internetissä aloitetut sarjat toimivat televisioon siirrettynä. Se ei ole ollut helppoa.

"Yhteistyötä medioiden välillä vahvistettava"

Nelosen viimeaikaisista online-siirroista mainittakoon myös Elämäsi uutiset -palvelu, johon kansa voi lähettää kuvaamiaan uutisjuttuja.

- Tärkeää on myös eri medioiden välisen yhteistyön vahvistaminen, näin voidaan tarjota mainostajalle tehokkaita välineitä oman viestinsä välittämiseen, Taka-aho korostaa.

Nelonen Media kuuluu SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän liiketoimintaryhmään, SWelcomiin. It-viikko on osa SanomaWSOY:tä.

Lisää Aiheesta
UutinenNeloselta tulossa uusi tv-kanava (14.10.2008 16:11)
UutinenJim lanseeraa ilmaisen netti-tvn (29.9.2008 10:18)
UutinenYle kimppaan MTV3:n ja Elisan kanssa (5.5.2008 08:11)
UutinenNelonen esittää kansanuutisia (11.1.2008 14:09)
UutinenVideot jakoon Nelosen Klipit.fi:ssä (5.4.2007 11:46)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

@450-verkko vaihtaa tekniikkaa ja vetäjää

Lehtikuva

Verkko-operaattori Datame siirtyy @450-verkossa cdma-2000-tekniikkaan. Uusi verkkotekniikka tuo asiakkaille mobiilipuhelut.

Nokia kutsuu lataamaan Bellen

Nokia

Nokia aloitti viimein Belle-käyttöjärjestelmän jakelun joihinkin Symbian-malleihinsa.

Äidit raivostuivat Facebookille imetyskuvista

Ruutukaappaus

Monet äidit ovat käärmeissään Facebookille siitä, että lapsen imettämiskuvia poistetaan palvelusta ja tilejä suljetaan. Naiset osoittavat mieltään järjestämällä imetysprotesteja Facebookin toimistojen ulkopuolella.

 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949