Kuuluisa roskapostituomio kesti korkeimman oikeuden

Niko Jylhä
Kuuluisa roskapostituomio kesti korkeimman oikeuden
Roskapostin lähettämisestä yhdeksän vuoden vankeuteen tuomittu Jeremy Jaynes ei saanut helpotusta korkeimmalta oikeudelta. Virginian tuomioistuin piti aiemman tuomion voimassa.
Tuomas Linnake
3.3.2008 08:55
Kommentit 6

Jeremy Jaynes nousi kansainvälisesti otsikoihin, kun hänet tuomittiin roskapostin lähettämisestä vuonna 2004 yhdeksän vuoden vankeuteen. Kyseessä oli Yhdysvaltain ensimmäinen roskapostista annettu rikostuomio.

Oikeutta on puitu Virginiassa, koska Jaynesin postit kulkivat osavaltiossa sijaitsevien palvelimien kautta. Jaynesin puolustus piti osavaltion roskapostilakia liian laajana ja sananvapauden vastaisena. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei First Amendment (perustuslain ensimmäinen muutos) suojaa harhaanjohtavaa ja kaupallista puhetta.

Viranomaiset esittivät todisteita Jaynesin lähettämistä 53 000 sähköpostista kolmen päivän aikana heinäkuussa 2003. On kuitenkin arvioitu, että Jaynes lähetti kymmenen miljoonaa viestiä päivässä heinä-elokuussa tuona vuonna. Hän saattoi ansaita jopa 500 000 euroa kuukaudessa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Roskapostin lähettämisestä yhdeksän vuoden vankeuteen tuomittu Jeremy Jaynes ei saanut helpotusta korkeimmalta oikeudelta. Virginian tuomioistuin piti aiemman tuomion voimassa.
ITViikko
Huono 0
Miksi tuollaisesta ei anneta kuolemantuomiota ja täytäntöönpano välittömästi ilman oikeutta valittaa.
Oikeutta ihmisille
Huono 0
Miksi tuollaisesta ei anneta kuolemantuomiota ja täytäntöönpano välittömästi ilman oikeutta valittaa.

Minusta ebolan tartuttaminen syylliseen olisi oikeampi tapa.
Oikeampaa oikeutta
Huono 0
Toivottavasti joutuu lusimaan koko kakun, sen verran kyrsii tuo sähköpostisaaste.
Maire
Huono 0
Onneksi edes jossain maassa oikeus toimii!
Tapsa.
Huono 0
Aika huissi kakku kyllä. Taisi joutua varoittavaksi esimerkiksi kaveri. Hyvä linjaus kylläkin ja varmaan pistää roskapostittajat entistä varovaisemmiksi identiteettinsä piilottamisen suhteen.

Rajan vetäminen voi tosin olla vaikeaa tulevissa vastaavissa tapauksissa siihen, mikä on roskapostia ja mikä ei. Ja yhden spämmääjän saaminen vankilaan ei poista promilleakaan siitä roskan määrästä mitä netissä liikkuu.

Ihmetyttää, miksei ameriikan tyyliin asetettu internetin käyttökieltoa tai edes tietokoneen tai siihen verrattavan laitteen käyttökieltoa, kuten monen häkkerin suhteen ovat tuominneet.
kovaa on
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnalle 30 päivän ajan.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

Microsoft aukaisi nettiyhteisön

Microsoft

Microsoft on julkaissut So.cl-verkkoyhteisönsä kaikille halukkaille. Palvelu on suunnattu opiskelijoille.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949