TeliaSonera uhkaa Suomea jättipotkuilla

Timo Jaakonaho / Lehtikuva
TeliaSonera uhkaa Suomea jättipotkuilla
Team Sonera on vaikeuksissa.
Tulosjulkistaja TeliaSonera aloittaa koko konsernia kattavat yt-neuvottelut, jotka koskettavat rajusti Suomea.
Heidi Vaalisto
8.2.2008 12:27
Kommentit 0

TeliaSonera aikoo vähentää konsernista 2 900 työpaikkaa. Vähennyksistä kolmasosa on tulossa Suomeen.

Johtaja Juho Lipsanen sanoo, ettei Suomesta tulla irtisanomaan yhtään työntekijää.

– Meillä on ennenkin hoidettu nämä osaamiskeskuksen kautta eikä yhtään työntekijää ole ennekään irtisanottu.

Suomessa TeliaSoneralla on 6 000 työntekijää. Uhattuna on siis vajaa tuhat työpaikkaa. Lipsanen sanoo, että vähennykset ajoittuvat seuraavalle kahdella vuodelle.

Lipsanen sanoo, että Suomen luvussa on mukana parhaillaan käytävät yt-neuvottelut laajakaista- ja matkapuhelinyksiköissä. Yksiköt aikovat vähentää parisataa työpaikkaa.

Työpaikkojen vähennykset liittyvät TeliaSoneran käynnistämään viiden miljardin kruunun säästöohjelmaan.

Eniten yhtiö aikoo vähentää työpaikkoja Ruotsista. Uhattuna on pari tuhatta työpaikkaa.

TeliaSonera on käynyt Suomessa viime vuosina ahkerasti yt-kierroksia.

Viime vuona yhtiö vähensi lähes 300 työpaikkaa ja edellisvuotena lähes 600 työpaikkaa.

Lisää Aiheesta
UutinenTeliaSoneran tulos heikkeni (08.02. 11:03)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnalle 30 päivän ajan.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

Microsoft aukaisi nettiyhteisön

Microsoft

Microsoft on julkaissut So.cl-verkkoyhteisönsä kaikille halukkaille. Palvelu on suunnattu opiskelijoille.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949