Suursijoittaja Icahn taas Motorolan kimpussa
Suursijoittaja Carl Icahn on taas piikkinä Motorolan johdon lihassa.
Noin viisi prosenttia Motorolan osakkeista omistava Icahn aikoo tiedotteensa mukaan ehdottaa vuosikokouksessa neljää edustajaa yhtiön hallitukseen. Icahn on perinteisesti ollut eri linjoilla Motorolan toimivan johdon kanssa.
– Viime vuonna Motorola ei suostunut hyväksymään ehdotuksiani uusista lisäyksistä hallitukseen ja ryhtyi sen sijaan tarpeettomaan reviiritaisteluun väittäen, että heillä oli oikea tiimi ja suunnitelma Motorolan ongelmien ratkaisemiseen, Icahn kertoo.
Icahnin mukaan viime vuoden heikko tulos kuitenkin osoittaa toista.
Motorola ilmoitti viime viikolla kännykkätoimintojen mahdollisesta eriyttämisestä. Icahn on vaatinut tätä jo aikaisemmin.
Maanantaina selvisi, että matkapuhelintoiminnoista vastannut johtaja Stu Reed väistyy antaakseen tilaa yhtiön pääjohtaja Greg Brownille, joka ottaa liiketoimintayksikön suoraan hoitoonsa.




























