Sun-koulutus Suomessa Konehuoneelle

Sun-koulutus Suomessa Konehuoneelle
Konehuone Oy ottaa vastuun Sunin teknologiaan ja ohjelmistoihin liittyvien koulutuspalveluiden toimittamisesta Suomessa.
Jarmo Lahti
18.1.2008 12:06
Kommentit 0

- Koulutusten kysyntä on voimakkainta unix- ja tallennusteknologioiden alueilla, mutta suurin kasvu on nähtävissä identiteetinhallinnan ja integraatio-ohjelmistojen koulutuksissa, Sun Microsystems Oy:n palveluliiketoiminnan johtaja Jari Hiltunen kertoo.

- Konehuone on joustava, kokenut ja sopivan kokoinen paikallinen toimija, jonka kanssa voimme taata asiakkaille Sunin koulutuspalveluiden saatavuuden joustavasti, asiakkaille sopivimpana ajankohtana, Hiltunen perustelee yritysten yhteistyösopimusta.

- Vaativien tietoteknisten osa-alueiden koulutukset, kuten esimerkiksi klusterointi- ja virtualisointikoulutukset, vaativat paljon laitteisto- ja ohjelmistokapasiteettia jotta opiskeleminen olisi mielekästä, systeemipäällikkö Kari Alhonen Konehuone Oy:stä kertoo.

Koulutuksia varten on hänen mukaansa rakennettu paikallisesti tarvittavat laiteympäristöt vaativienkin koulutusten toteuttamiseksi.

Sun järjestää Suomessa noin 60 luokkamuotoista koulutustilaisuutta vuodessa, joihin osallistuu noin 300 henkilöä.

Tarjolla on myös verkkopohjaisia kursseja sekä koulutusta Sunin kumppaneille. Sun tarjoaa Java-ohjelmistoissa myös oppimispolun, joka tähtää sertifioitumiseen Java-kehittäjänä. Lisäksi Sun järjestää sertifioitumistestejä Solaris-osaamiselle.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnalle 30 päivän ajan.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

Microsoft aukaisi nettiyhteisön

Microsoft

Microsoft on julkaissut So.cl-verkkoyhteisönsä kaikille halukkaille. Palvelu on suunnattu opiskelijoille.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949