Jaikulaiset lähtevät Lontooseen

Seppo Samuli/Lehtikuva
Jaikulaiset lähtevät Lontooseen
Jyri Engeströmillä on tuskin aikaa nostaa maljoja kaupan kunniaksi kun on jo lähdettävä kohti San Franciscoa.
Jyri Engeströmin elämä muuttui tiistaina, kun Google osti suomalaisen verkkoyhteisö Jaikun. Ensin yhtiön perustajajäsen muuttaa neljäksi kuukaudeksi San Franciscoon, hakujätin kotiseudulle. Lähtö on jo ensi viikolla.
Vuokko Aro
10.10.2007 17:15
Kommentit 0

Sen jälkeen Jyri Engeströmillä on suunnitteilla muutto Lontooseen yhdessä toisen perustajan Petteri Koposen ja muutaman muun Jaiku-kehittäjän kanssa. Googlella on Lontoossa suuri toimisto.

Googlen intoon
ostaa Jaiku arvellaan liittyvän hakukoneyhtiön kiinnostus laajentua entistä enemmän matkapuhelimiin. Jaiku on yhteisöpalvelu, joka hyödyntää muun muassa matkapuhelimen sijaintitietoa.

– Tulemme työskentelemään Jaiku-tiimin kanssa seuraavien kuukausien ajan laajentaaksemme heidän teknologiaansa uusia tuotteita varten, Googlen viestintäjohtaja Jon Murchinson kertoo ITviikolle.

Murchinsonin mukaan Jaikun kehittämät toimintavirrat ja mobiililäsnäolo ovat alueita, joihin Google uskoo kykenevänsä kehittämään lisäarvoa.

Suunnitelmien yksityiskohtia ei vielä ole paljastettu. Osapuolet eivät myöskään paljasta kauppahintaa.

Seitsemän henkeä työllistävä Jaiku sai vielä äskettäin rahoitusta Tekesiltä osallistuessaan keskuksen Ubicom-ohjelmaan.

– Ne rahat ovat palanneet todella monenkertaisesti takaisin Suomelle, Engeström sanoo.

Tekesin teknologia-asiantuntija Teemu Varonen ei näe syytä, miksi rahat pitäisi nyt palauttaa.

– Kaupat ovat meidänkin kannalta iloinen asia, Varonen sanoo.

Edelläkävijä epäonnistui

Jaikun käyttäjille kirjoittamassaan viestissä Engeström ja Koponen vakuuttavat, että palvelu tulee jatkamaan toimintaansa.

– Pääsemme tekemään sitä mitä tähänkin asti, mutta paljon suuremmalle käyttäjäkunnalle. Potentiaali on mieletön, Engeström iloitsee.

Käyttäjien epävarmuus jatkosta liittyy Googlen keväällä 2005 hankkimaan mobiilipalvelu Dodgeballiin, jonka kehityksen Google nopeasti jäädytti. Pettyneet Dodgeball-kehittäjät jättivät palvelun ja siirtyivät muihin yrityksiin.

Engestöm kertoo tuntevansa Dodgeball-perustaja Dennis Crowleyn ja seuranneensa tämän matkaa Googlella. Samalla Engeström kertoo oppineensa, miten ystävän kokemia epäonnistumisia voi välttää.

– Maailmakin on muuttunut, kun mobiili on nyt niin vahva fokusalue. Se mitä me teemme, on myös hyvin linjattu Googlen julkilausutun strategian kanssa.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle ostaa suomalaisen Jaikun (10.10. 08:15)
UutinenPalvelu joikaa priimaa kännykkään (15.10.2007 13:34)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle Areena tulee Lumiaan

Ruutukaappaus

Yleisradion uudistuneessa nettitelevisiopalvelussa ohjelmia voi katsella ja kuunnalle 30 päivän ajan.

Apple ja Samsung neuvottelevat pakolla patenttisovusta

Samsung

Samsungin ja Applen toimitusjohtajat tapaavat tänään tuomioistuimen määräämässä pakkoneuvottelussa patenttioikeuksista.

Microsoft aukaisi nettiyhteisön

Microsoft

Microsoft on julkaissut So.cl-verkkoyhteisönsä kaikille halukkaille. Palvelu on suunnattu opiskelijoille.

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949