Microsoft Oy lupaa työpaikan tuhannelle

Microsoft Oy lupaa työpaikan tuhannelle
Luentopenkit tulevat tutuiksi tuhannelle tulevalle Microsoft-osaajalle. Capgeminin Mikko Misukka (vas.), Microsoftin Saila Heijola, Satu Yrjänen ja toimitusjohtaja Ari Rahkonen lupaavat työpaikan kaikille Microsoft-koulutuksen käyneille.
Microsoft-osaajista on huutava pula. Yhtiö aikoo korjata ongelman koulutus- ja työllistämishankkeella.
Maija-Liisa Ihanus
23.8.2007 08:27
Kommentit 0

Microsoftin ja sen kumppaneiden kasvu uhkaa tyrehtyä Suomessa ilman lisätyövoimaa. Ongelman ratkaisemiseksi yritykset käynnistävät Microsoft Akatemia1000-hankkeen, johon valituille luvataan työpaikka.

Työpaikat eivät tule Microsoftiin, vaan sen tekniikkaa hyödyntäviin kumppaniyrityksiin. Alkuvaiheessa mukana on kaksikymmentä Microsoftin kumppania, ja tässä vaiheessa toivotaan kahdensadan koulutus- ja työpaikan täyttyvän. Ensi vuoden puolella kumppanijoukko laajenee, ja tuolloin toivotaan noiden tuhannen työpaikankin täyttyvän.

Työpaikat odottavat ottajaansa

- Työpaikat ovat olemassa. Määrällisen tavoitteen täyttyminen riippuu vain siitä, saammeko tarpeeksi hakijoita, Microsoftin kehityspäällikkö Saila Heijola sanoo.

Toimitusjohtaja Ari Rahkosen mukaan se tie on nyt kuljettu loppuun, että yritykset rekrytoivat työntekijöitä kilvan toisiltaan, ja uusia työntekijöitä on haettava koulutusohjelman kautta.

- Meillä on käsissämme oikea ongelma, joka alkaa jo rajoittaa meidän ja kumppaniemme kasvumahdollisuuksia.

Heijolan mukaan työntekijäpula on niin kova, että kaikki mahdolliset keinot on otettava käyttöön.

- Olemme kuulleet kumppaneilta, että kun aiemmin hakemuksia yhteen tehtävään saattoi tulla kaksisataa, nyt niitä tulee viisi, ja hakijoista kaksi on kokkeja, Heijola kuvaa.

Vain kokkeja tarjolla

Kaikki ovat tervetulleita Hankkeen rekrytointi alkaa maanantaina. Kandidaatit voivat hakea kolmeen yritykseen, joista sitten mahdollisesti yhden kanssa solmitaan työsuhde. Hakemukset kulkevat Microsoftin kautta.

Haastattelujen ja mahdollisten testien jälkeen työsuhde alkaa marraskuussa neljän kuukauden koulutusjaksolla FC Soveltossa tai Tieturissa. Työsuhteessa tämä aika on koeaikaa. Paitsi että rekryytit saavat vakituisen työpaikan, he saavat urakansioonsa myös opiskelemiensa Microsoft-tekniikoiden sertifikaatteja.

Osaajia koulutetaan Microsoft Office Sharepoint Serveriin, Dynamics Axiin ja Naviin sekä Microsoft-infratuotteisiin, kuten tulossa olevaan Windows Server 2008:aan.

Heijola arvelee, että hakijoilla on ainakin jonkinlaista kokemusta it-työstä aiemmin. Ikä-, kokemus- tai sukupuolirajoja ei kuitenkaan aseteta.

- Yksi tärkeimpiä painotettavia ominaisuuksia on kyky toimia asiakasrajapinnassa. Tässä ohjelmassa koulutetaan nimenomaan asiakasprojekteihin, ei taustatöihin, Heijola täsmentää.

Kolme AMK:ta mukana

Hankkeessa on luotu kolmen ammattikorkeakoulun - Evtekin, Stadian ja Turun ammattikorkeakoulun - kanssa järjestelmä, jonka mukaan hankkeeseen osallistuvat saavat opinto-ohjelmiensa mukaisia suorituksia ja opintopisteitä näissä opinahjoissa.

Kolmen miljoonan euron investonti Microsoftille ja kumppaneille, tässä vaiheessa muun muassa Capgeminille, Affectolle, Enderolle, Sysopendigialle ja WM-datalle, hanke on merkittävä. Kolmen miljoonan euron investointi jakaantuu puoliksi Microsoftin ja kumppaneiden kesken.

Capgemini toivoo löytävänsä Sharepoint- ja SQL- sekä infrapuolen ja integraatio-osaajia. Valmiita konsultteja koulutuksesta ei välttämättä synny.

- Se, miten kauan kestää kasvaa konsultiksi, riippuu aina tehtävästä ja tapauksesta, huomauttaa Capgeminin teknologiajohtaja Mikko Misukka.

- Meillä on omiakin rekrytointi- ja koulutusohjelmia, ja olemme saaneet niihin hyvin hakemuksia, mutta senioripaikkoihin ei ole tunkua. Ei auta kuin kasvattaa nämä ihmiset itse.

Misukan mukaan nyt ohjelmiin hakevat 1980-luvulla syntyneet.

- He osaavat hankkia tietoa ja kokeilevat ja testaavat mielellään pelkäämättä, että asiat menisivät lopullisesti pieleen. He voivat olla hyvinkin valmiita konsulttitehtäviin.

Lisää Aiheesta
UutinenMicrosoft-akatemia kiinnosti hakijoita (22.10.2007 08:59)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

@450-verkko vaihtaa tekniikkaa ja vetäjää

Lehtikuva

Verkko-operaattori Datame siirtyy @450-verkossa cdma-2000-tekniikkaan. Uusi verkkotekniikka tuo asiakkaille mobiilipuhelut.

Nokia kutsuu lataamaan Bellen

Nokia

Nokia aloitti viimein Belle-käyttöjärjestelmän jakelun joihinkin Symbian-malleihinsa.

Äidit raivostuivat Facebookille imetyskuvista

Ruutukaappaus

Monet äidit ovat käärmeissään Facebookille siitä, että lapsen imettämiskuvia poistetaan palvelusta ja tilejä suljetaan. Naiset osoittavat mieltään järjestämällä imetysprotesteja Facebookin toimistojen ulkopuolella.

 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949