Vuosi 1990 opetti Kallasvuon nöyräksi

Hannu Jukola/Lehtikuva
Vuosi 1990 opetti Kallasvuon nöyräksi
Nokian pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoo oppineensa eniten johtajuudesta, kun hän vuonna 1990 joutui rahoitusjohtajana pohtimaan, pystyykö yritys maksamaan seuraavan kuukauden palkat.
10.1.2007 16:24
Kommentit 0

Tuolloiset matkat Nokiaan uskonsa menettäneiden pankkiirien luokse Zürichiin, Frankfurtiin, Tokioon ja Lontooseen opettivat Olli-Pekka Kallasvuon seisomaan yksin vaikeissa tilanteissa.

Kallasvuo kirjoittaa johtajuudesta tuoreessa Harvard Business Review -lehdessä otsikolla "Nöyryys".

– Johtoryhmässä täytyy nöyrästi hyväksyä, että muut laajentavat omia näkökulmia, kirjoittaa Kallasvuo artikkelikokonaisuudessa, jossa kahdeksan kansainvälistä johtajaa kertoo haasteista, jotka tekivät heistä johtajia.
Kallasvuo painottaa kuitenkin, että nöyryys ei tarkoita vaikenemista. Rohkeus ja nöyryys täydentävät toisiaan.

– Vaikeuksissa nöyryyttä oppineet ihmiset voivat olla rohkeampia, kun asiat menevät koviksi. He ovat olleet jo vaikeuksissa, joten he ymmärtävät, että asiat eivät ole aina helppoja, kirjoittaa Kallasvuo.

Kallasvuon mukaan täydellinen omistautuminen yritykselle kasvattaa ihmistä. Silloin saa rohkeutta sanoa olevansa eri mieltä, vaikka kaikki muut huoneessa olijat ovat yhtä mieltä jostain asiasta. Yritykseen sitoutunut johtaja ymmärtää samalla, kuinka paljon hän on riippuvainen muista.

– Nokialla on nyt 100 000 ihmistä ja yksin voin todellakin tehdä kovin vähän. Mutta tiimin kanssa voin tehdä paljon, kirjoittaa Kallasvuo.

Lisää Aiheesta
UutinenNokia tipahti mitalisijoilta USA:ssa (12.1.2007 09:17)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Google pumppaa älyä hakukoneeseen

Vesa Moilanen  / Lehtikuva

Google valjastaa nettihakijan avuksi 500 miljoonaa henkilöä, paikkaa ja esinettä ja niiden miljardit keskinäiset kytkökset.

Ei tullut automaattimetroa, tulee kulunvalvonta

Lehtikuva

Helsingin kaupungin hanke metron automatisoimiseksi saapui pääteasemalle ennenaikaisesti. Sopimukset Siemensin kanssa puretaan.

Wikipedia varoittaa viruksista

Niko Jylhä

Mainosten näkeminen Wikipediassa voi tietää ikävyyksiä tietokoneen käyttäjälle.

 
Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949