Marko Tarkiainen vetää Euroopan markkinointia
Tulostuksen hallinta on ollut kaikkien suurten tulostinvalmistajien avainkonsepteja parin viime vuoden ajan. Se on kasvanut laitteiden ja niiden tietojen keräämisohjelmista ja tulostusmäärien kartoittamisesta prosessien suunnittelun konsultointiin ja tulostuspalvelujen osittaiseen tai täyteen ulkoistukseen.
Pohjoismaiden yritykset edellä
Tarkiainen aloittaa uudessa pestissä elokuun ensimmäinen päivä Pariisissa, Lexmarkin suurimmassa suurasiakasyksikössä. Hän sanoo, että tavoitteena on moninkertaistaa Lexmarkin tulostuksen hallintapalveluiden myynti suurasiakkuuksissa myös Euroopan markkinoilla.
- Erona Pohjoismaiden ja Euroopan suurten maiden välillä näyttää olleen se, että Pohjoismaissa suuryritykset ovat ulkoistaneet tulostusympäristöään nopeammin kuin muualla Euroopassa. Tätä tietotaitoa tarvitsemme nyt erityisesti Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Iso-Britanniaan. Nämä maat kattavat reilut puolet Euroopan koko tulostusalan liiketoiminnasta, sanoo Lexmarkin Emma-alueen johtaja Eamon Ryan.
- Marko osoittaa sellaista markkinointijohtajuutta, jota Lexmark lähitulevaisuudessa Euroopassa tarvitsee, Ryan sanoo lehdistötiedotteessa.
Tarkiaisen mukaan lähitulevaisuudessa suuryritykset kysyvät yhä enemmän tulostushallintapalveluja vähentääkseen liiketoimintakuluja ja tehostaakseen laajentunutta tulostusympäristöään. Syynä on se, että tulostuskulut kattavat nyt jopa 1-3 prosenttia yritysten liikevaihdosta tai 5 prosenttia liiketoimintakuluista.
- Jatkossa yritykset hakevat ulkoistukseen pohjautuvia tulostushallintapalveluja, joiden avulla ne voivat saavuttaa jopa 20-65 prosentin kustannussäästöt, Tarkiainen sanoo.
17 vuoden kokemus
38-vuotias Tarkiainen on viimeiset 17 vuotta toiminut Suomessa useissa tulostusalan johtotehtävissä. Vuodesta 1999 alkaen hän on ollut Lexmark Finlandin toimitusjohtajana. Tätä ennen hän oli Suomen Xeroxin kanavaliiketoiminnan maajohtajana ja markkinointipäällikkönä.
19 hengen vahvuisen Lexmark Finlandin uusi toimitusjohtaja on tarkoitus julkistaa elokuun puolivälissä.
Lexmark irrotettiin itsenäiseksi yritykseksi IBM:stä vuonna 1991. Yritys myy tuotteitaan sekä palveluitaan yli 150 maassa. Lexmarkin 2005 liikevaihto oli noin 5,2 miljardia dollaria.
40 miljardin dollarin markkina
HP ryhtyi rummuttamaan tulostuksen hallintakonseptia jo vuonna 2003. Sen arvion mukaan tulostuksen hallintapalveluiden globaalien markkinoinen kokonaispotentiaali on 40 miljardia dollaria.
Tulostuksen hallinpalveluja tarjoavat myös Xerox, IBM ja Dell yhteistyössä Lexmarkin kanssa.


























