Viime viikon tulosvaroitus Sassen eron takana

Sassen lisäksi yhtiön jättää varatoimitusjohtaja Risto Koivula. Johtokaksikko päätti irtisanoutumisesta maanantaina Sataman hallituksen kokouksen yhteydessä.
Satama päätti maanantaina kokouksessa 50
Satama liputtaa Microsoftia ja Javaa
Sassen mukaan hänen eronsa ei liity yhtiön uusiin teknologiapainotuksiin. Sasse on ollut yhtiön hallituksen kanssa samoilla linjoilla siinä, että Sataman pitää keskittyä muutamiin päätekniikoihin ja valmiskomponentteihin.
Sataman kannattavuutta on syönyt se, että yhtiön osaajat ovat hajottaneet voimiaan erilaisiin tekniikoihin ja räätälöintejä vaativiin asiakashankkeisiin.
Sataman liputtamia tekniikoita ovat Microsoft ja Java. Javassa Satama keskittyy avoimeen lähdekoodiin. Sataman suuret asiakkaat Nokia ja Vodafone vaikuttavat siihen, että Satama haluaa pitää valikoimissaan myös Symbian-osaamisen.
Microsoftiin ja Javaan keskittyminen tarkoittaa sitä, että Satama jättää vähemmälle huomiolle asiakaskohtaiset hankkeet ja esimerkiksi Java-portaalien teon kaupallisten toimittajien kanssa. Satama karsii hankkeita Oraclen, IBM:n ja BEAn kanssa.

























