Softapatentit jakavat ohjelmistoyrittäjien mielipiteet

- Jäsenistömme mielipiteet ohjelmistopatentoinnin hyödyllisyydestä tai vahingollisuudesta periaatetasolla ovat jakautuneet. Pystymme tuskin lähitulevaisuudessa muodostamaan yksiselitteistä kantaa EU-ohjelmistopatenttihankkeisiin, aprikoi Ohjelmistoyrittäjien puheenjohtaja Matti Heikkonen.
- Yksimielisyyttä löytyy kuitenkin siitä, että tärkeintä yrittäjälle on ymmärtää patenttien merkitys omalle liiketoiminnalle. Esimerkiksi riippumatta EU:n toimista ohjelmistoyritysten on hyödyllistä joka tapauksessa suojata innovaationsa patenteilla voidakseen toimia Yhdysvalloissa, Heikkonen kiteyttää keskustelun annin.
Ideavarkauden uhka todellinen USA:ssa
Tilaisuuden alustajina toimivat kansanedustaja Jyrki J. Kasvi, MySQL:n yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Kaj Arnö ja Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere. Keskusteluun osallistui noin viisikymmentä suomalaista ohjelmistoalan yrittäjää.
Yhdysvallat on noin 40 prosentin osuudella maailman suurin ohjelmistomarkkina, mikä tekee siitä kiinnostavan suomalaisille kasvuhakuisille ohjelmistoyrityksille. Uhka suojaamattomien ohjelmistoideoiden karkaamiselle käsistä ilman tuottoja on Yhdysvaltain markkinoilla todellinen. Patenttisalkulla on merkitystä myös yrityksen arvoa määriteltäessä, tilaisuudessa mietittiin.
- Yhdysvaltain markkinoilla patentit ovat tärkeitä erityisesti pienille ohjelmistoyrityksille. Kaupallisessa mielessä hyvä idea on usein teknisesti yksinkertainen ja helppo kopioida. Kun pienet esittelevät ideoitaan mahdollisille isoille yhteistyökumppaneille, näiden on verraten helppo varastaa idea ja tehdä siitä oma toteutus, ohjelmistopatenttien puolesta liputtava Pekka Pere totesi.
Vihreiden kansanedustaja Jyrki J. Kasvi vastustaa ohjelmistopatenttijärjestelmää:
- Patentteja käytetään nykyisin estämään kilpailua. Jos kaikki miljoonat ideat olisi sementoitu patentein, niistä ei olisi syntynyt sitä mitä ne nyt ovat. Esimerkiksi Microsoft ei olisi pystynyt nousemaan nykyiseen asemaansa nykyisellä patenttilainsäädännöllä ja toisaalta verkostojen kautta nopeasti levinneet innovaatiot, kuten sähköposti, irc ja blogit, olisivat voineet kilpistyä alkuunsa.
Triviaalipatentteja voidaan loukata vahingossa
- Suuret amerikkalaiset yhtiöt ovat voineet kasvaa nykyiseen mittaansa, koska patenttijärjestelmä ei ollut vielä muotoutunut nykyiseksi. Nyt patenteista on tullut suurten yritysten suojautumiskeino kasvuyrityksiä vastaan, eikä patenttijärjestelmä sellaisenaan ole toimiva tapa suojata ohjelmistoja. Epäterve patentointikäytäntö johtaa triviaalipatentteihin, joita voidaan vahingossa loukata, mikä taas johtaa innovatiivisuuden katoamiseen, MySQL:n Kaj Arnö varoitti.
Ongelmien ehkäisemiseksi Kasvi kannusti yrittäjiä kouluttamaan henkilöstöään ymmärtämään paremmin immateriaalioikeuksia.
Kaj Arnö ehdotti puolustautumiskeinoksi sellaisten poliittisten ratkaisujen tukemista, jotka sulkevat pois ohjelmistopatenttien kaltaisia keinotekoisia kilpailuesteitä. Riittävän kokoluokan yrityksiä hän kehotti kuitenkin puolustautumaan hyökkäyksiä vastaan hankkimalla ydinosaamiseen perustuvan patenttisalkun.
























