Alma ei hellitä otettaan Etuovesta

Alman valitusperuste on yhä sama kuin koko kiistan ajan. Sen mielestä kiinteistönvälitykseen keskittyvän Etuovi.comin ja tamperelaisen Jori-Pekka Träskbäckin rekisteröimien Etuovi.net- ja Etuovi.fi-sivustojen sisällöt ovat erilaisia.
PRH:n valituslautakunta on ollut asiasta kuitenkin eri mieltä. Se teki tammikuussa päätöksen, jonka mukaan Alma Media on rikkonut lakia, eikä sillä ole käyttöoikeutta Träskbäckin aiemmin rekisteröimään Etuovi-tavaramerkkiin. KHO odottaa kiistaan parhaillaan PRH:n valituslautakunnan lausuntoa, joka mitä ilmeisimmin on samansisältöinen kuin tammikuinen päätös.
Alma ja Träskbäck jatkavat tavaramerkkikiistaansa myös Helsingin käräjäoikeudessa. Siellä ensimmäinen istunto yritetään saada koolle ennen kesälomia.
KHO:ssa ratkaisu saattaa venyä jopa ensi vuoden puolelle, sillä juttujen keskimääräinen käsittelyaika on 10 kuukautta.
Kiistassa on Suomen oloissa ennakkotapauksen makua, sillä Alman Etuovi.com ja siihen liittyvä ilmoituslehti ovat olleet yhtiölle myynnillinen menestystuote. Nettiriita on jatkunut vuodesta 2002 lähtien.



























