3GSM World odottaa yli 50 000 kävijää

Maanantaina käynnistyvä 3GSM World Congress on kasvanut erääksi maailman tärkeimmistä teollisuusmessuista. GSM Associationin pari vuotta sitten omistukseensa hankkima tapahtuma odottaa yli 50 000 kävijää ennen ovien sulkeutumista torstaina.
Timo Poropudas
13.2.2006 09:02
Kommentit 0

Tapahtuma siirrettiin täksi vuodeksi Cannesista Barcelonaan juuri kasvumahdollisuuksien takia. Cannesin tilat kävivät liian ahtaiksi, vaikka niitä jatkettiin niin lahdella kelluvilla laivoilla kuin vuodesta toiseen kasvavalla telttakaupungilla.

Viime vuonna Cannesissa oli 34 000 kävijää ja vajaat 700 näytteilleasettajaa. Tänä vuonna näytteilleasettajia on lähes tuhat.

Tapahtuma on aina ollut erittäin kansainvälinen niin kuin maailman gsm- ja wcdma-operaattoreita edustavalle liittoutumalle sopii. Kaikki suuret telealan toimittajat ovat liiton liitännäisjäseniä. Viime vuoden vierailijoista 40 prosenttia tuli operaattoriyhtiöistä.

China Mobilen päämies yllätti

Operaattoriorganisaation vetämäksi tapahtumaksi 3GSM World antaa reippaasti tilaa myös yhteistyökumppaneille, ennen kaikkea verkko- ja päätelaitevalmistaitajille. Avainpuheenvuorojen pitäjien joukossa on tänäkin vuonna Nokian edustaja. Sama huomio on osoitettu myös Motorolalle ja Microsoftille.

Johtavien operaattorien ylimmällä kerroksella on tapahtumassa aina näkyvä rooli, sillä he ovat myös GSMA:n johtohenkilöitä. Yllätys oli, kun maailman suurimman liittymämäärän omaavan operaattorin, China Mobilen pääjohtaja Jianzhou Wang päätti tulla pitämään puhetta Barcelonaan.

Wangin lisäksi operaattorikuntaa edustavat ainakin seuraavat toimitus- ja pääjohtajat:

Alexander Izosimov, CEO AO VimpelCom

Antonio Viana-Baptista, Chairman & CEO, Telefonica Moviles

Arun Sarin, CEO, Vodafone

Arve Johansen, CEO, Telenor Mobile

Charles Henshaw, Executive Director & CEO China

Resources Peoples Telephone Company

Dr. Nadir Mohammed, CEO, Rogers Wireless

Mario Cesar Pereira de Araujo, CEO, TIM Brasil

Mohamed Ibrahim, Executive Chairman, Celtel International

Muzaffer Akpinar, CEO, Turkcell

Chris Hall, managing director, Manx Telecom

Peter Erskine, CEO, O2

Rene Oberman, CEO, T-Mobile

mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Google pumppaa älyä hakukoneeseen

Vesa Moilanen  / Lehtikuva

Google valjastaa nettihakijan avuksi 500 miljoonaa henkilöä, paikkaa ja esinettä ja niiden miljardit keskinäiset kytkökset.

Ei tullut automaattimetroa, tulee kulunvalvonta

Lehtikuva

Helsingin kaupungin hanke metron automatisoimiseksi saapui pääteasemalle ennenaikaisesti. Sopimukset Siemensin kanssa puretaan.

Wikipedia varoittaa viruksista

Niko Jylhä

Mainosten näkeminen Wikipediassa voi tietää ikävyyksiä tietokoneen käyttäjälle.

 
Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949