Microsoft väisti antitrustiriidan USA:ssa

Samalla kun yhtiö on enimmälti nyt tyydyttänyt sopuratkaisua valvovan oikeusministeriön vaatimukset, kertoo ministeriö vastaanottaneensa valituksen tulevasta Windowsin seuraavasta versiosta, Vistasta.
Vuoden 2002 sopuratkaisun myötä Microsoftin on täytynyt lisensoida avaintietoja käyttöjärjestelmästään muille yrityksille. Microsoftin nyt jättämien oikeusdokumenttien mukaan ohjelmistoprotokollia lisensoineet yritykset pääsevät lisäksi maksutta käsiksi ylimääräiseen koodiin, Reuters kertoo.
Huoli Microsoftin käytöksestä heräsi tammikuussa, kun ministeriö valitti tuomari Colleen Kollar-Kotellylle, että Microsoft on jäänyt jälkeen sopuratkaisun noudattamisessa.
Vistasta valitus
Oikeusministeriö mainitsi erikseen, että se on saanut valituksen Windows XP:n seuraajasta, Windows Vistasta.
Valituksessa kyseenalaistetaan, pystyvätkö pc-valmistajat räätälöimään "ensimmäisen käynnistyksen" kokemusta, jonka käyttäjät käyvät läpi avatessaan tietokoneensa.
Valitus koskettaa erityisesti Vistan uutta ominaisuutta nimeltä " Welcome Center". Se tarjoaa käyttäjälle erilaisia asetusvaihtoehtoja ja kaupallisia tarjouksia koneen käyttöönottovaiheen lopuksi.
- Emme ole päässeet mihinkään johtopäätökseen valitusten ansioista, mutta kantajat jatkavat tietojen keruuta ja tilanteen seurantaa, ministeriö kommentoi Reutersin mukaan.
Microsoft kertoo keskustelleensa Vistan suunnittelusta top20-pc-valmistajien kanssa ja päässeensä yhteisymmärrykseen "lähes kaikkien kanssa".















