Technopoliksen tulos vahvistui

Pääkaupunkiseudulle, Ouluun ja Lappeenrantaan keskittyneen kiinteistösijoitusyhtiö Technopoliksen tulos oli viime vuonna kasvussa. Myös jatkonäkymät ovat myönteiset.
Sami Noponen
9.2.2006 14:59
Kommentit 0

Yhtiön tulos ennen veroja oli 15,1 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin jäi 6,8 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos parani 0,26 eurosta 0,38 euroon.

Liikevoitto nousi 10,5 miljoonasta eurosta 18,5 miljoonaan euroon.

Liikevaihtoa kertyi 31,7 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2004 jäi 28,8 miljoonaan euroon. Kasvua oli kymmenen prosenttia.

Katsauksen mukaan liiketoiminta eteni viime vuonna hyvin Oulussa ja pääkaupunkiseudulla. Lappeenrantalaisen teknologiakeskuksen Kareltekin osake-enemmistö hankittiin viime marraskuussa.

Yhtiön omavaraisuusaste oli viime vuoden lopussa 46,4 prosenttia, kun se edellisvuoden lopussa oli 42,6 prosenttia.

Technopolis arvioi huipputekniikan kiinteistöjen kysynnän olevan tänä vuonna tyydyttävää tasoa ja konsernin vuokraamien toimitilojen käyttöasteen ja tarjottavien palvelujen kysynnän pysyvän hyvänä.

Konsernin ennustaa liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 15-20 prosenttia edellisvuodesta ja ennakoi käyttökatteen kohoavan 12-17 prosenttia.

Osinkoa aiotaan jakaa 0,13 euroa osaketta kohden, kun se edellisvuonna oli 0,12 euroa.

Lisää Aiheesta
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Google pumppaa älyä hakukoneeseen

Vesa Moilanen  / Lehtikuva

Google valjastaa nettihakijan avuksi 500 miljoonaa henkilöä, paikkaa ja esinettä ja niiden miljardit keskinäiset kytkökset.

Ei tullut automaattimetroa, tulee kulunvalvonta

Lehtikuva

Helsingin kaupungin hanke metron automatisoimiseksi saapui pääteasemalle ennenaikaisesti. Sopimukset Siemensin kanssa puretaan.

Wikipedia varoittaa viruksista

Niko Jylhä

Mainosten näkeminen Wikipediassa voi tietää ikävyyksiä tietokoneen käyttäjälle.

 
Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949