Digita aloittaa 450-verkon rakentamisen

Toimiluvan saanut Digita pyrkii saamaan verkon avattua aikataulun mukaisesti kuluvan vuoden loppuun mennessä ja valmiiksi vuoden 2009 aikana.
Korkein hallinto-oikeus katsoo, että valtioneuvosto on voinut päätöksessään esittämillään perusteluilla myöntää toimiluvan Digita Oy:lle, eikä valtioneuvoston päätös näin ollen ole lainvastainen.
Avoimen verkon malli
Digita rakentaa 450 MHz -verkon avoimen verkon mallilla, jossa Digitan roolina on toimia verkko-operaattorina, joka tarjoaa verkon kapasiteettia kaikille halukkaille palveluntarjoajille yhtäläisin ehdoin.
- Alkuperäisessä aikataulussa pysyminen tulee olemaan haasteellista, mutta pyrimme edelleen pitäytymään siinä, toteaa Digitan varatoimitusjohtaja Ilari Anttila.
- Keskustelemme parhaillaan lähes kymmenen operaattorin kanssa yhteistyöstä. Keskusteluja käydään sekä kuluttajille tuttujen markkinoilla toimivien operaattoreiden että kokonaan uusien, nimenomaan tähän verkkoon keskittyvien operaattoreiden kanssa, Anttila kertoo.
Verkonrakennus alkaa haja-asutusalueilta
Digita aloittaa verkon rakentamisen alueilta, joilla ei tällä hetkellä ole nopeita langattomia tietoliikenneverkkoja. Monilla näistä alueista myös adsl-liittymien tarjonta on puutteellista.
- Verkon avulla lisätään laajakaistaisten kohtuuhintaisten tietoliikenneyhteyksien saatavuutta erityisesti haja-asutus-, reuna- ja vastaavilla alueilla, joihin kiinteän verkon laajakaistatarjonta ei ulotu, Anttila kertoo.
Digitan kokemukset verkosta ovat olleet tähän mennessä varsin positiivisia. Testit ovat osoittaneet, että verkko toimii moitteettomasti myös liikkuvassa käytössä: datasiirtoyhteys säilyy liikuttaessa tukiasemien välillä, eikä mobiilikäytöllä ole havaittavaa vaikutusta saavutettavaan datanopeuteen.



























