Apple huojensi iPod Shufflen hintaa

Applella on noin 70 prosentin markkinaosuus Yhdysvaltain digisoitinten markkinoista.
Applen johtajien mukaan tiistaina julkistetuilla päätöksillä yhtiö aikoo puolustaa markkinaosuuksiaan. Yhtiö sanoo, että se on myynyt myös 12 miljoonaa videota online-kauppa iTunesin kautta.
Lokakuussa 2001 esiteltyjä iPodeja yhtiö sanoo toimittaneensa yhteensä 40 miljoonan soittimen verran. Pelkästään vuonna 2005 iPodeja myytiin yli 30 miljoonaa yksikköä.
Hinnanalennuksista huolimatta analyytikot eivät huolestu Applen marginaaleista.
- Hintakomponentin merkitys on pudonnut sitä mukaa kun esimerkiksi Shuffle -malleissa käytettyjen flash -muistien hinnat ovat tulleet alas, American Technology Reasearch -laitoksen Shaw Wu arvelee Reutersin mukaan.
- Ja koska Apple ei aiemmin ole koskenut Shufflen hintoihin, ovat he tehneet reippaasti rahaa laitteiden myynnillä. Nyt yhtiöllä on varaa siirtää alennuksia muillekin portaille, Wu selostaa.
Apple ilmoitti, että iPod Shufflen 512 megatavun muistilla varustettu versio maksaa nyt 30 dollaria vähemmän eli 69,00 dollaria. Yhden gigatavun Shufflen uusi hinta on 99,00 dollaria, kun se ennen oli 129,00 dollaria.
Halvin iPod Shuffle tallentaa noin 120 musiikkikappaletta.
Viime syyskuussa Apple toi markkinoille ensimmäisen iPod Nanon. Tiistaina yhtiö esitteli uuden, yhden gigatavun muistilla varustetun Nanon. Keskihintaisen uutuus-Nanon ohjehinta oli 149,00 dollaria, Reuters kirjoittaa.
Tuplasti isommalla muistilla varustettu malli maksaa 199,00 dollaria ja siihen mahtuu noin 500 kappaletta. Neljän gigatavun Nanon hinta on 249,00 dollaria.
Alennukset osa strategiaa
iPodin tuotemarkkinoinnin johtaja Greg Joswiak ei tiistaina paljastanut alennusten vaikutuksia Applen marginaaleihin, mutta sanoi hinnoittelun olevan osa yhtiön pidemmän aikavälin strategiaa.
Applen talousjohtaja Peter Oppenheimer on aiemmin sanonut, että bruttomarginaalit ovat keskimäärin 20 prosentin paremmalla puolella iPodien kaikissa malleissa.
Tiistaina Applen osakkeen kurssi kohentui 30 senttiä 67,60 dollariin. Yhtiön viime viikkojen kurssikehitys on huolestuttanut sijoittajia, sillä tammikuun puolivälin huippuluvuista hinta on tullut ropisemalla alaspäin.


























