Perloksen tulos vajosi, Suomi yksi kiviriippa

Tulos oli heikompi kuin odotettiin, sillä uutistoimisto Startelin analyytikkoennusteessa Perloksen tuloksen odotettiin olleen viimeisellä vuosineljänneksellä keskimäärin 19 miljoonaa euroa.
Liikevaihto kasvoi odotetusti. Liikevaihtoa kertyi noin 215 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna liikevaihto oli 158 miljoonaa euroa.
Liikevoittoa kertyi 4,5 prosenttia liikevaihdosta eli 9,7 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli liki 29 miljoonaa. Osakekohtainen tulos oli 0,16 euroa, kun se oli vertailuneljänneksellä 0,44 euroa.
Perloksen mukaan kannattavuutta heikensi erityisesti Texasin Fort Worthin tehtaan tappiollinen toiminta ja Suomen liiketoimintojen heikko kannattavuus.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 0,10 euroa osakkeelta. Vuotta aiemmin osinko oli 0,20 euroa osakkeelta.
Uskoo kasvuun
Perlos uskoo liikevaihdon kasvavan kuluvalla neljänneksellä noin kolmanneksella viime vuoden vastaavasta ajasta, mutta kannattavuus pysyy heikkona ja yhtiö varoittaa, että kertakustannukset huomioon ottaen tammi-maaliskuun tulos saattaa olla tappiollinen.
Fort Worthin tehtaan sulkemisesta syntyy noin 5-7 miljoonan euron kertakustannus, joka kirjataan ensimmäisen neljänneksen tulokseen.
Yhtiö uskoo saavuttavansa pitkän aikavälin liikevaihdon kasvutavoitteensa kuluvan vuoden aikana. Liikevaihdon kasvun odotetaan olevan vähintään matkapuhelinmarkkinoiden volyymikasvun mukaista ja tuloksen ennakoidaan kasvavan viime vuodesta.



























