Hurdin ruoska sivaltaa Suomessakin

Yhtiön mukaan neuvottelut koskevat jopa kahdensadan työtehtävän vähenemistä Suomen HP:n organisaatiosta tämän vuoden aikana. Suuri osa tehtävistä vähenee suunnitteilla olevien liikkeenluovutusten kautta. Yt-neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen maaliskuun loppuun mennessä.
Pääjohtaja Mark Hurdin linjaamana HP selkeyttää toimintamalliaan, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa yhtiön rakennetta, virtaviivaistaa ja madaltaa yhtiön organisaatiota ja lisätä fokusta asiakkaisiin. Lisää tehokkuutta toimintaan haetaan yksinkertaistamalla toimintoja, poistamalla päällekkäisiä prosesseja sekä hyödyntämällä globaaleja, keskitettyjä resursseja sekä sisäisesti että asiakaspalvelussa.
Kolme yksikköä
Uudelleenorganisoinnin seurauksena HP järjestää myynti- ja markkinointitoiminnot kolmeen liiketoimintayksikköön: Tietojärjestelmäratkaisut, Kuvankäsittely ja tulostus sekä Henkilökohtaiset tietojärjestelmät. Kuvankäsittely ja tulostus -yksikkö vastaa yhtiön kuluttajaliiketoiminnasta, Henkilökohtaiset tietojärjestelmät puolestaan pienistä ja keskisuurista asiakkaista ja Tietojärjestelmäratkaisut suurten yritysten ja julkisen sektorin ratkaisuista ja palveluista. Esimieskerroksia on jo vähennetty ja organisaatioita virtaviivaistetaan.
- Muutokset markkinatilanteissa, muutokset asiakkaiden tarpeissa sekä kiristyvä kilpailu tekevät jatkuvan toiminnan tehostamisen välttämättömäksi, korostaa toimitusjohtaja Paul Paukku.
HP laajentaa globaalin palvelutuotannon käyttöä
Tehostaakseen toimintaansa HP laajentaa globaalin palvelutuotannon käyttöä ja on perustanut eri puolille maailmaa palvelukeskuksia, jotka keskittyvät palvelujen tuottamiseen asiakkaille maailmanlaajuisesti. Palvelukeskuksia on perustettu esimerkiksi verkon valvontaan ja palvelinten etähallintaan. Isoja palvelukeskuksia on myös ohjelmistotuotannon ja -ylläpidon alueilla.
HP toimittaa asiakkailleen edelleen paikallisesti korkean jalostusasteen palveluita, kuten konsultointia ja asiantuntijapalveluita. Global Delivery -malli laajenee asteittain tämän vuoden aikana.
HP keskittyy palvelutuotannossaan niille alueille, joissa se voi tarjota asiakkaille parhaan osaamisen ja prosessit. HP järjestää uudelleen palvelutuotantoaan ja suunnittelee ulkoistavansa osan toiminnoista yhteistyökumppaneilleen liikkeenluovutuksina. HP vastaa edelleen myös kumppanin tuottaman palvelun laadusta ja prosesseista asiakkailleen.



























