Benefon yrittää 11-25 miljoonaa suunnatulla osakeannilla

Yhtiö kertoo saaneensa sitovia merkintäsitoumuksia noin 13,5 miljoonalla eurolla. Osakeanti on osa yhtiön rahoitusratkaisua, josta on tarkoitus päättää ylimääräisessä yhtiökokouksessa 31. tammikuuta. Yhtiö julkisti eilen lisätietoja ennen joulua kerrotusta osakeantisuunnitelmasta.
Osakkeen merkintähinta suunnatussa annissa on 0,21 - 0,26 euroa kappaleelta. Hinnan vahvistaa ylimääräinen yhtiökokous. Osakeannin järjestää Privanet Pankkiiriliike.
Hallitus esittää myös yhtiöjärjestyksen muuttamista korottamalla osakkeiden enimmäismäärä 500 miljoonaan kappaleeseen. Muutos tarvitaan suunnatun osakeannin toteuttamiseksi, Benefon kertoo tiedotteessaan.
Ylimääräinen yhtiökokous päättää myös hallituksen jäsenmäärän korottamisesta neljästä viiteen ja valitsee uuden jäsenen. (Startel)



























