Kirjaudu ▼
 

Tekesiltä herui 409 miljoonaa tutkimukseen ja kehitykseen

Tekes laskee sijoittaneensa viime vuonna yhteensä 409 miljoonaa euroa yritysten ja tutkimusyksiköiden tutkimus- ja kehitysprojekteihin. Uutena rahoitusmuotona Tekes otti käyttöön teknologiayritysten perustamislainan. Liiketoimintaosaaminen, palvelut ja hyvinvointi painottuvat teknologian rinnalla sisältölinjauksissa.
25.1.2005 09:23
Tuomas Karvonen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Tekesin vuonna 2004 rahoittamat tutkimus- ja kehitysprojektit olivat arviolta haasteellisia ja laadultaan hyviä. Rahoitettuja projekteja oli 2242. Rahoituksesta 237 miljoonaa euroa kohdistui yritysten ja 172 miljoonaa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten projekteihin.

Yli puolet yritysten projektien rahoituksesta kohdistui pk-yrityksille ja yli kolme neljäsosaa alle viisisataa henkeä työllistäville yrityksille. Innovaatioiden ja teknologian kehittämisen rinnalla Tekes painotti entistä selkeämmin liiketoimintaosaamisen ja palveluliiketoiminnan kehittämistä.

Konkurssit vähenivät neljänneksellä

Viime vuonna päättyneissä projekteissa syntyi 770 uutta tai korvaavaa tuotetta tai palvelua, 190 tuotantoprosessia, 730 patenttihakemusta, 1000 opinnäytettä ja noin 2500 julkaisua. Projektien vaikutukset näkyvät elinkeinoelämän uudistumisena ja kansantalouden, työllisyyden ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kasvuna, Tekes arvioi.

Yritysasiakkaiden määrä kasvoi edellisestä vuodesta. Tehdyt rahoituspäätökset kohdistuivat 1252 yritykselle, joista viidennes oli toimintansa alkuvaiheessa. Uusien ja aiempien päätösten perusteella Tekes maksoi rahoitusta 1809 yritykselle. Konkurssiin ajautui 26 yritystä, mikä oli neljänneksen vähemmän kuin vuonna 2003.

Rimaa alemmas yrityksen perustajille

Uutena rahoitusmuotona Tekes otti käyttöön teknologiayritysten perustamiseen tarkoitetun pääomalainan, jolla Tekes pyrkii jakamaan yrityksen perustajien taloudellista riskiä ja madaltamaan yrityksen perustamisen kynnystä. Vuonna 2004 tehtiin 25 perustamislainapäätöstä yhteensä 2,2 miljoonalla eurolla.

Laajoihin teknologiaohjelmiin kytkeytyi lähes puolet Tekesin rahoituksesta. Teknologiaohjelmat ovat keskuksen mukaan lisänneet ja tiivistäneet merkittävästi yritysten ja tutkimusmaailman yhteistyötä. Vuonna 2004 oli käynnissä 24 ja valmisteilla kuusi teknologiaohjelmaa. Vuoden aikana käynnistettiin laaja Terveydenhuollon teknologiaohjelma FinnWell ja Ilmastonmuutoksen hillinnän teknologiaohjelma ClimBus.

Kansainvälisesti verkottuneiden projektien osuus oli noin 40 prosenttia. Tekesin toiminnan laajentaminen Kiinassa näkyi selvästi projektimäärän kasvuna.

∇ Mainos ∇
25.1.2005 09:23
Tuomas Karvonen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Uutisotsikot

 
Viikon kommentoiduimmat