Novellin voitollinen tulos oli pettymys

Viivan alle jäi kuitenkin vain 23 miljoonaa dollaria nettotulosta. Pääjohtaja Jack Messman myönsi tiedotteessa pettymyksensä tulokseen, mutta muistutti, että yhtiö ylsi voitolliseksi.
Messman viittasi viime vuoden vastaavaan neljännekseen, jolloin Novell teki 12,4 miljoonan dollarin tappion.
Kun tuloksesta poistetaan Canopy Groupilta saadut korvaukset, järjestelykustannukset ja investointien lasku, jäljelle jäi 14 miljoonaa dollaria, neljä senttiä osakkeelta. Vastaava edellisen vuoden kolmannen neljänneksen tulos oli seitsemän miljoonaa voitollinen, kaksi senttiä osakkeelta.
Analyytikotkin pettyivät, sillä heidän keskimääräisen ennusteensa mukaan yhtiön piti ansaita viisi senttiä osakkeelta.
Yhtiön liikevaihto kasvoi 305 miljoonaan dollariin, kun se vuotta aikaisemmin oli 283 miljoonaa.
Novellin viime vuonna ostama SuSEn Linux-liiketoiminta on vain pieni osa liiketoimintaa. Se on kuitenkin kiinnostava, sillä yhtiö pyrkii profiloitumaan Linux-yhtiöksi.
SuSE-toiminnan liikevaihto oli 13 miljoonaa dollaria ja kasvua edelliseen neljännekseen kolme miljoonaa. SuSE Linux Enterprise Server myi 19 000 lisenssiä neljänneksellä, joista 12 000 meni yhdelle asiakkaalle.
Messman odottaa SuSE-toiminnan auttavan yhtiön nousua "strategiseksi toimittajaksi suuryrityksille".
Sen sijaan yhtiön talousjohtaja Joe Tibbets näkee "ohjelmistokysynnän jatkuvan yleisesti heikkona".
Novellin osakkeen hinta on kolminkertaistunut vuoden aikana, koska sijoittajat odottavat Linux-yrityksiltä kasvua ja tuloksia. Tuloksenjulkistuksen jälkeen Novellin osake tosin laski kolmisen prosenttia.














