Tietojenkäsittelypalveluissa myönteiset tunnelmat

Luottamusindikaattori ehti olla hienoisessa laskussa parin kuukauden ajan. Indikaattorin vahvistumiseen vaikuttaa myynnin positiivinen kehitys, ja yli puolet yrityksistä odottaa lähikuukausina myynnin edelleen parantuvan nykyisestä.
Myyntihintojen kehityksessä ei ole edelleenkään nähtävissä käännöstä parempaan. Puolet yrityksistä ennustaa myyntihintojen pysyvän entisellään, mutta lähes yhtä moni yritys odottaa hintojen laskevan vielä nykyisestä. Odotukset myyntihinnoista ovat pysyneet alhaisina koko alkuvuoden.
Alan yritykset näkevät nykyisen suhdannetilanteen odotettua heikompana, eikä leijonanosa toimijoista odota tilanteeseen lähikuukausina. Odotukset ovat kuitenkin korkeammalla tasolla kuin reilu vuosi sitten.
"Myönteiset odotukset muilta aloilta näyttävät heijastuvan tietojenkäsittelypalveluyrityksiin. Niiden odotusten perusteella voisi olettaa, että markkinoilla oleva patoutunut kysyntä alkaisi vihdoin purkautumaan", toteaa Tietoalojen liiton toimitusjohtaja Tarja Virmala.
Toimialan työllisyystilanteen odotetaan pääosin säilyvän nykyisellään. Viidesosa yrityksistä pitää työvoiman lisäämistä mahdollisena.
















