Symantec laski eurot taaloina
Symantec on joutunut pudottamaan viimeisimmän osavuosikatsauksen yhteydessä ilmoittamaansa liikevaihtoaan 20 miljoonalla dollarilla. Yhtiön kirjanpito-ohjelmisto ei ole kahteen vuoteen ottanut huomioon euron ja dollarin kurssien eroja.

IDG-uutispalvelun mukaan Symantec paikansi ongelman elokuun alussa. Yhtiö aikoo oikoa kirjanpitoaan vain viimeisen eli tilivuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen osalta.
Heitot liikevaihdossa johtuva ohjelmistoyhtiön omaan käyttöönsä kehittämän kirjanpito-ohjelmiston bugista. Yhtiö on kertomansa mukaan kirjannut viimeisen kahden vuoden ajan kansainvälisen myyntinsä eurot dollareina.
Symantecin liikevaihto laski huhti-kesäkuussa aiemmin ilmoitetusta 577 miljoonasta dollarista 557 miljoonaan dollariin. Nettotulos puolestaan tippui 131 miljoonasta dollarista 117 miljoonaan dollariin, IDG kertoo.
∇ Mainos ∇

















