Yhdysvallat moittii Microsoft-päätöstä

Ministeriön johtava antitrustiviranomainen Hewitt Pate totesi, että järkevä politiikka pyrkisi välttämään kilpailukyvyn tai innovaation rajoittamista jopa määräävässä asemassa olevien firmojen osalta, Financial Times kertoo.
Senaattori Bill Frist puolestaan kutsui EU-päätöstä järjettömäksi. "Pelkään, että Yhdysvallat ja EU ovat matkalla kohti uutta kauppasotaa ja, että komission tuomio on sodan ensimmäinen laukaus."
Microsoftin mukaan komission päätös heikentää mantereiden välisiä suhteita sekä rikkoo kansainvälistä kilpailulakia ja yhtiön immateriaalioikeuksia.
EU:n kilpailukomissaari Mario Monti sanoi, ettei päätöstä tehty kevein mielin. Microsoft määrättiin tuomaan markkinoille Windows, josta on otettu pois Media Player -soitto-ohjelma. Yhtiön on myös jaettava teknistä tietoa palvelinvalmistajille. Kaiken päälle laitettiin vielä 497 miljoonan euron sakko.
Montin mukaan komissio ei luonut mitään kauaskantoista sääntöä, joka kieltäisi Microsoftia niputtamasta tuotteita yhteen. Jokainen tapaus käsitellään itsenäisesti, hän korosti.
Monti myös huomautti, että EU:n suurin koskaan langettama sakko laskettiin vain Microsoftin Euroopan myynnin perusteella. Komissiota oli syytetty siitä, että se olisi sakkoa hieroessaan laskenut mukaan myös Yhdysvaltojen myynnin.
Microsoft valittaa tuomiosta EY-tuomioistuimeen.


























