Yhdysvaltalaismyyjä poistaa N-Gagen 450 liikkeestään
Nokia kuvailee päätöstä "inventaarion ja panostusten uudelleenkohdentamiseksi alueille, joilla myynti on ollut vahvinta".
Nokia kertoo toimittaneensa käsikonsoliaan yhteensä 600 000 kappaletta maailmanlaajuisesti, mutta epäselvää on, kuinka moni on lähtenyt matkaan kauppojen hyllyiltä.
Johtaja Ilkka Raiskinen Nokialta kommentoi hiljattain englantilaiselle MCV-lehdelle, että yhtiö on tyytyväinen tähänastisiin saavutuksiin. Yhtiö myös oppii hänen mukaansa vauhdilla.
N-Gagen uutta versiota odotellaan nähtäväksi E3-messuilla toukokuussa.



























