Nokia jälleen brandikyselyn seitsemäs

Nokia sijoittui toistamiseen seitsemänneksi. Euroopassa suomalaisjätti menetti vuodesta 2001 pitämänsä kärkisijan ruotsalaiselle Ikealle ja putosi kolmanneksi.
Interbrandin jokavuotinen kysely mittaa tuotemerkkien positiivista ja negatiivista vaikuttavuutta. Listan kakkoseksi sijoittui Apple, kun taas kolmanneksi hyppäsi yllättäen automerkki Mini. Neljäs oli Coca-Cola perässään Samsung. Ikean ja Nokian jälkeen tulivat Nike, Sony ja kahvilaketju Starbucks.
Googlen päästävä eroon piloista
Listautumista suunnitteleva Google on totta kai iloinen tuloksesta, mutta yhtiön mukaan hakuteknologian eteen on vielä tehtävä paljon. Interbrandkin huomioi, että Googlen olisi syytä jollain konstilla päästä eroon palvelunsa väärinkäytöksistä, kuten Google-pommituksista, joilla hakutuloksia voidaan vääristellä.
Googlen vahvuuksiin kuuluvat selkeä ja ystävällinen käyttöliittymä sekä luotettavuus. Näistä sen on Interbrandin mukaan pidettävä kiinni myös listautumisen jälkeen.
Kysely suoritettiin Internetissä, mikä osaltaan vaikuttaa tuloksiin, koska nettikyselyjä suosivat teknologiakeskeiset ihmiset. Kyselyyn osallistui yli 4000 ihmistä 85 maasta.



























