PC-Superstore osti ruotsalaisen it-kauppaketjun

Vähitellen kaikki PC-Superstoren toimipisteet alkavat tarjota Microsoftin Navision-toiminnanohjausjärjestelmän toteutuksia keskisuurille yrityksille ja julkiselle sektorille.
"Hög-Data on yksi Ruotsin parhaiten hoidetuista ja tuottavista it-yrityksistä. PC-Superstore on yksi parhaiten tunnetuista brandeista Suomessa", kertoo PC-Superstoren Suomen myyntijohtaja Jari Niemistö. Hän uskoo yhdistymisen antavan yritykselle hyvän pohjan laajentaa liiketoimintaansa Suomessa ja Pohjoismaissa.
"Yhdistymisen kautta kaksi vahvaa yritystä voi kasvattaa myyntivolyymiään ja tarjontaansa", sanoo PC-Superstoren ruotsalainen omistaja ja toimitusjohtaja Hussein Ammouri.
Ammouri osti PC-Superstoren viime vuonna norjalaiselta Sekvencia-ketjulta. PC-Superstorella on nyt kymmenen myyntipistettä Suomessa ja 11 Ruotsissa sekä molemmissa maissa Web-kauppa. Aiemmin PC-SuperStorella oli viisi toimipistettä Ruotsissa.
Hög-Data on kasvanut joka vuosi perustamisvuodesta 1993 lähtien. Viime vuonna yritys voitti vuoden jälleenmyyjän palkinnon ruotsalaiselta it-alan lehti IT-Branschenilta.
















