Teleste kärsi kaapelioperaattoreiden ahdingosta

Kaapelioperaattoreiden rahavaikeudet näkyivät Telesten viime vuoden myynnissä. Laajakaistaisiin tietoliikenneratkaisuihin erikoistuneen konsernin liikevaihto laski 35 prosenttia 66,8 miljoonaan euroon, kun asiakkaat siirsivät investointejaan. Educational-liiketoiminnan myynnin huomioon ottaen vertailukelpoinen myynnin lasku oli 28 prosenttia.
Heidi Vaalisto
4.2.2003 14:21
Kommentit 0

Yhtiön tulos kääntyi viime vuonna 5,1 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin tulos oli 11,8 miljoonaa euroa voitollinen.

Yhtiö arvioi pääsevänsä tänä vuonna positiiviseen liiketulokseen. Alkuvuoden markkinatilanne on hiljainen, mutta Teleste arvioi markkinoiden elpyvän ja yhtiön liikevaihdon kasvavan tänä vuonna.

Kasvua konsernin videovalvontaliiketoiminnalle tuovat lisääntyneet turvallisuus- ja liikennevalvontatarpeet Euroopassa. Tulevaisuuden kasvumahdollisuutena Teleste näkee nopeiden Internet-yhteyksien tarjoamisen kotitalouksille.

Lisää Aiheesta
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Google pumppaa älyä hakukoneeseen

Vesa Moilanen  / Lehtikuva

Google valjastaa nettihakijan avuksi 500 miljoonaa henkilöä, paikkaa ja esinettä ja niiden miljardit keskinäiset kytkökset.

Ei tullut automaattimetroa, tulee kulunvalvonta

Lehtikuva

Helsingin kaupungin hanke metron automatisoimiseksi saapui pääteasemalle ennenaikaisesti. Sopimukset Siemensin kanssa puretaan.

Wikipedia varoittaa viruksista

Niko Jylhä

Mainosten näkeminen Wikipediassa voi tietää ikävyyksiä tietokoneen käyttäjälle.

 
Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949